torstai 11. lokakuuta 2007

Tappaja

Yle uutisoi tänään Euroopan ympäristöviraston tuoreen raportin pohjalta, että ilmansaasteet ja huono ilmanlaatu tappavat enemmän eurooppalaisia kuin liikenneonnettomuudet.

Jos ympäristön tila sinänsä ei saa ihmisiä ottamaan vakavasti esimerkiksi yksityisautoilun vähentämistä kaupungeissa, luulisi tämän saavan. On käsittämätöntä, että monet vastustavat vaikkapa ruuhkamaksukokeiluja kertomalla, miten kohtuutonta olisi sillä tavalla rokottaa pienituloisia ihmisiä, joiden täytyy työnsä takia liikkua autolla. Jotkut asiat kerta kaikkiaan on mahdollista laittaa mustavalkoisesti tärkeysjärjestykseen: oikeus elämään on listan kärjessä. Myös oikeus toimeentuloon tulee vasta sen jälkeen.

Oikeus elämään tarkoittaa sekä kaupungin keskustassa pyöräilevien ja kävelevien ihmisten elämää että jokaisen yksityisautoilijan omaa elämää. Lisäksi oikeus elämään koskee pakoputkien korkeudella liikkuvia lapsia ja vielä syntymättömiä sukupolvia.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jos työn takia täytyy liikkua autolla, saanee siitä kilometrikorvauksia. Ruuhkamaksutkin olisivat varmasti verovähennyskelpoisia.

Kuulostaa kovasti oman laiskuuden naamioimiselta pientuloisten etujen ajamiseksi.