Huippua! Osta!

Älä osta mitään -päivä on tänä vuonna näkynyt aika hienosti mediassa ja päivän ideasta on keskusteltu ainakin minun silmääni aiempaa enemmän. Tarkoituksenahan on haastaa meidät miettimään ostoskäyttäytymistämme, pohtimaan tekemiämme valintoja ja niiden perusteita, ja tietysti viime kädessä muuttamaan käyttäytymistämme vastuullisemmaksi ja kestävää kehitystä tukevaksi. Äidinsilmäni huomasivat myös, että kampanjan sivuilta löytyy loistavaa materiaalia keskusteluihin teemapäivän ajatuksesta lasten kanssa – ja linkki Voima-lehden toinen toistaan osuvampiin vastamainoksiin.

Vastamainosten joukossa on muun muassa juliste, jonka otsikkona on Masters from Mars. Mainos tuli mieleeni kun luin tänään uutisointia huippuyliopistohanketta ja mielipiteen ilmaisun vapautta koskevista keskusteluista Taikin sisällä. "Huippuyliopiston miehet yrittää kääntää mun pään mutta se ei onnistu koska kuulen korpeimme kuiskintaa", kirjoitti opiskelija seinään, enkä epäile yhtään etteikö hän näin tehdessään olisi kiteyttänyt aika suuren joukon tuntoja. Koulun hallinnon näkökulmasta teksti on ilkivaltaa. Sen sijaan esimerkiksi varadekaani Matti Kuortin tulkinta on, että todellisuudessa kirjoituksessa häiritsee sen kriittinen suhtautuminen huippuyliopistohankkeeseen.

Huippuyliopisto, tai “innovaatioyliopisto”, on vain yksi esimerkki siitä, että hyvä medialukutaito on tarpeen paitsi kaupallisten mainosten myös poliittisten aloitteiden ja argumenttien kohdalla. Näyttää siltä, että tämä on vuosi vuodelta enemmän totta. Varsinkin eräs suuri työväen puolue käyttää politiikassaan sellaisia retorisia keinoja, joiden edessä Aristoteleskin voisi hämmentyä. Pohdin välillä, kumpi tuntuu kammottavammalta: se, että kokoomus tuntuu pitävän kansaa todella yksinkertaisena vai se, että osaan suomalaista sen keinot yhä edelleen näyttävät tepsivän.

Sateenkaareva aikamatka

Osallistuin tänään Sateenkaariperheet ry:n 10-vuotisjuhlaseminaariin kurkistamalla puheenvuorossani kymmenen vuoden taakse. Puheenvuoroa varten piti kaivella vähän myös tietokoneen muistia, kun oma ei enää riittänyt. Siitä tuli kiinnostava pieni aikamatka.

Sateenkaariperheet perustettiin keskelle kiivaita keskusteluja hedelmöityshoitolaista ja parisuhdelaista. Niihin palaaminen ei ollut eikä ole emotionaalisesti ihan kevyttä. Onneksi tuota aikaa ei enää tarvitse elää uudestaan – ja toivottavasti adoptiolain muuttamista koskevat keskustelut käydään vähän vähempien vihapuheiden siivittäminä.

Ajan kulumisesta kertoo sekin, että yhdistyksen perustajajäsenissä ei vielä ollut ketään, jonka lapsi olisi saanut alkunsa lapsettomuusklinikalla. Olimme yksinhuoltajia, uusperheellisiä ja perheestä vasta haaveilevia. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti ja yhdistyksen ensimmäiset vuodet saivat todistaa varsinaista baby boomia. Se muutti myös tapaamisten luonnetta, kun yhteiskunnallisten keskustelujen lomassa puhuttiin välillä vauvauinnista, lastensairauksista ja erilaisista vaipoista. Minullakin on tallessa valokuvia joistain kokouksista, joissa lattialla tuhisi puoli tusinaa saman kokoisia vauvoja.

Ehkä eniten tässä aikamatkassa hätkähdyttivät ne asiat, jotka eivät ole muuttuneet tai joissa ei ole päästy kymmenessä vuodessa kovin pitkälle. Vieläkin jotkut sateenkaariperheet kohtaavat silkkaa syrjintää julkisissa palveluissa asioidessaan. Vieläkin perheiden monimuotoisuudesta keskustellaan välillä aivan asiattomaan sävyyn, muistamatta että kysymys on olemassaolevista, elävistä lapsista. Ja vieläkin jaksetaan epäröidä, että mitä jos homojen lapsista tuleekin homoja!

Ikään kuin se sitten olisi kaamein mahdollinen uhkakuva. Paljon kaameampi uhkakuva minusta on se, että konservatiivisten ja homofobisten heteroperheiden lapsista tulee homoja. Se on tilastollisesti paljon todennäköisempää, ja lapselle paljon kaameampaa. Ehkä kaikkein kaamein uhkakuva on kuitenkin se, että homo- ja transfobisten aikuisten lapsista tulee homo- ja transfobisia aikuisia. Sen estämiseksi tarvitaan vielä paljon työtä.

Uusi upea tutkimusraportti suomalaisista sateenkaariperheistä lapsiperhepalveluissa löytyy myös netistä.

Sademetsää kumoon ruokakaupassa

Öljypalmu ja sen viljelyyn liittyvät ongelmat nousivat suomalaisten tietoisuuteen jokin aika sitten biopolttoainekeskustelujen mukana. Meille on kerrottu, että öljypalmua viljellään päiväntasaajan tuntumassa, trooppisten sademetsien ilmastovyöhykkeellä. Tiedämme, että plantaasien tieltä on hakattu valtava määrä sademetsää ja että tällainen viljely kiihdyttää ilmastonmuutosta ja uhkaa monia eläinlajeja sukupuutolla. Sen sijaan ainakaan minua ei ole muistutettu siitä, että osallistun palmuöljyn kysynnän kasvattamiseen myös ruokakaupassa. Valtaosa, 80 prosenttia, maailman palmuöljytuotannosta käytetään elintarviketeollisuudessa.

Luin asiasta viime viikolla tuoreesta raportista suomalaisen elintarvikesektorin palmuöljyn käytöstä ja sen ympäristövaikutuksista. WWF selvitti raporttia varten elintarvikevalmistajien palmuöljyn käyttöä ja muun muassa ympäristövastuupolitiikkaa. Tulokset ovat monella tavalla mykistäviä. Muun muassa lähes kaikki valmisruoat, levitteet, paistettavat pakasteet ja pikkuleivät sisältävät palmuöljyä. Vain yhdessä vastanneista yhtiöistä tiedettiin tarkkaan, missä heidän ostamansa öljy oli tuotettu. Alle kolmannes yhtiöistä oli tiedustellut palmuöljyn toimittajaltaan tuotannon ympäristövaikutuksia tai työntekijöiden työolosuhteita. Yli puolet ei nähnyt mitään syytä, miksi heidän tulisi osallistua alan ympäristövastuullisuuden kehittämiseen.

Siis lisää pohdittavaa margariinihyllylle ja pakastealtaalle.

Avaruuden lämpötiloista

Hesarin pääkirjoitus pohti tänään yhteisöllisyyden merkitystä ja Jokelan koulun karmeita tapahtumia näin: “Heikentyneiden perinteisten yhteisöjen tilalle on tullut internet, mahdollisuuksien avaruus. Sinne Pekka-Eric Auvinenkin tiistai-iltana avunhuutonsa lähetti, eikä kukaan vastannut. On turha syyttää uutta teknologiaa tai uutta tapaa hakea yhteyttä toisiin ihmisiin, mutta on syytä olla huolissaan, jos yhä useamman ihmisen tärkein yhteisö on tämä kylmä avaruus, jossa olet samanaikaisesti mestari etkä mitään.”

Ymmärrän kirjoittajan näkökulman ja olen aivan samaa mieltä siitä, että yhteisöllisyyden ja osallisuuden vähäisyys on kenen tahansa ihmisen mielen hyvinvoinnille iso riski. Elämä ei voi olla kovin mielekästi ilman yhteisöllisyyden tunnetta ja kokemusta, että ihminen voi vaikuttaa elämäänsä ja elinympäristöönsä. Internet-yhteisöjen näkeminen pelkkänä huolestuttavana kylmänä avaruutena on kuitenkin yhtä vakava ja vaarallinenkin yleistys kuin perheyhteisön näkeminen automaattisesti ja aina hoivan ja hellyyden tyysijana.

Internet on väline. Monenlaisissa elämäntilanteissa se voi olla paras mahdollinen väline yhteisöllisyyden ja osallisuuden toteuttamiseen. Näin on usein esimerkiksi vauvavuoden aikana: netissä toimivat imetystukilistat ja muut vanhemmuutta – myös vaihtoehtoisia vanhemmuuden tapoja – tukevat yhteisöt ovat monelle vanhemmalle korvaamaton tuki vauvaperheen arjessa. Toisaalta netin kautta voi myös irtautua hapantuneen maidon hajuista osallistumalla sellaisiinkin keskusteluihin, jotka eivät liity vauvoihin, ja joita moni mökkihöperöyttä pelkäävä päätyökseen vauvan kanssa elävä aikuinen kaipaa.

On myös tilanteita, joissa perinteisen lähiyhteisöt perhe mukaan lukien pettävät. Pienellä paikkakunnalla elävälle, juuri kaapista ulos tulleelle nuorelle internetin vertaistukipalsta voi olla se tärkein elämää pystyssä pitävä asia. Tänäkään päivänä ei ole tavatonta, että nuoren vanhemmat uhkaavat heittää lapsensa pois kotoaan kuultuaan tämän homoseksuaalisuudesta tai transsukupuolisuudesta. Tällaisessa tilanteessa tuo “kylmä avaruus” voi tarjota elävää lämpöä ja turvaa. Internet voi myös olla ainoa paikka, jossa itseään etsivä nuori voi olla oma itsensä.

Helsingin talousarvio

Kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa käydyt keskustelut eivät näytä ylittäneen uutiskynnyksiä, harmi kyllä. Minusta oli esimerkiksi mukava huomata, että muutamassa muussakin ryhmäpuheenvuorossa kiinnitettiin huomiota joihinkin budjetin valmistelun älyttömyyksiin, kuten siihen, että viime vaiheessa "neuvotellaan" sellaisista asioista kuin päivähoidon arvioitua suuremmat lisämäärärahat. Jos lapsia on enemmän kuin on ennustettu, pitäisi summaa korottaa pohjaesitykseen automaattisesti, eikä leikkiä poliittisia neuvotteluja.

Oma keskiviikon puheenvuoroni löytyy täältä.