perjantai 9. marraskuuta 2007

Avaruuden lämpötiloista

Hesarin pääkirjoitus pohti tänään yhteisöllisyyden merkitystä ja Jokelan koulun karmeita tapahtumia näin: “Heikentyneiden perinteisten yhteisöjen tilalle on tullut internet, mahdollisuuksien avaruus. Sinne Pekka-Eric Auvinenkin tiistai-iltana avunhuutonsa lähetti, eikä kukaan vastannut. On turha syyttää uutta teknologiaa tai uutta tapaa hakea yhteyttä toisiin ihmisiin, mutta on syytä olla huolissaan, jos yhä useamman ihmisen tärkein yhteisö on tämä kylmä avaruus, jossa olet samanaikaisesti mestari etkä mitään.”

Ymmärrän kirjoittajan näkökulman ja olen aivan samaa mieltä siitä, että yhteisöllisyyden ja osallisuuden vähäisyys on kenen tahansa ihmisen mielen hyvinvoinnille iso riski. Elämä ei voi olla kovin mielekästi ilman yhteisöllisyyden tunnetta ja kokemusta, että ihminen voi vaikuttaa elämäänsä ja elinympäristöönsä. Internet-yhteisöjen näkeminen pelkkänä huolestuttavana kylmänä avaruutena on kuitenkin yhtä vakava ja vaarallinenkin yleistys kuin perheyhteisön näkeminen automaattisesti ja aina hoivan ja hellyyden tyysijana.

Internet on väline. Monenlaisissa elämäntilanteissa se voi olla paras mahdollinen väline yhteisöllisyyden ja osallisuuden toteuttamiseen. Näin on usein esimerkiksi vauvavuoden aikana: netissä toimivat imetystukilistat ja muut vanhemmuutta – myös vaihtoehtoisia vanhemmuuden tapoja – tukevat yhteisöt ovat monelle vanhemmalle korvaamaton tuki vauvaperheen arjessa. Toisaalta netin kautta voi myös irtautua hapantuneen maidon hajuista osallistumalla sellaisiinkin keskusteluihin, jotka eivät liity vauvoihin, ja joita moni mökkihöperöyttä pelkäävä päätyökseen vauvan kanssa elävä aikuinen kaipaa.

On myös tilanteita, joissa perinteisen lähiyhteisöt perhe mukaan lukien pettävät. Pienellä paikkakunnalla elävälle, juuri kaapista ulos tulleelle nuorelle internetin vertaistukipalsta voi olla se tärkein elämää pystyssä pitävä asia. Tänäkään päivänä ei ole tavatonta, että nuoren vanhemmat uhkaavat heittää lapsensa pois kotoaan kuultuaan tämän homoseksuaalisuudesta tai transsukupuolisuudesta. Tällaisessa tilanteessa tuo “kylmä avaruus” voi tarjota elävää lämpöä ja turvaa. Internet voi myös olla ainoa paikka, jossa itseään etsivä nuori voi olla oma itsensä.

3 kommenttia:

Pratskonen kirjoitti...

Aina kun nuori ihminen sekoaa jossain, syytetään internetiä.

Tämä kritiikki ei osu lähellekkään maailia: internetin olemassaolo ei vielä riitä selittämään, miksi sieltä haetaan agressiivisia malleja. Väkivaltaiset rakenteet ovat paljon syvemmällä ajattelutavoissa. Voi esimerkiksi kysyä, miksi väkivaltavihteellä on niin paljon kysyntää?

Ajatellaan, että demoni laskeutuu kylmästä nettiavaruudesta (helvetistä?) ja ryhtyy ammuskelemaan ihmisiä.

Itsestään väkivalta ei synny. Kasvuympäristö, jossa se muodostuu yksilön ratkaisuksi, on myös patologinen.

ST kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että välineisiin pitää suhtautua välineinä. Kenen tahansa vanhemman (=kokeneemman) vastuulla, onpa hän perhettä tai ei, on tarpeen mukaan neuvottava kokemattomammille millaisiin asioihin netti on hyvä väline ja millaisiin ei.

Itselleni netti on ollut hirvittävän tärkeä sosiaalisen elämän laajentamisen paikka aikuisenakin, kun konkreettinen sosiaalinen maailman on alkanut tuntua ahtaalta. Mutta ainoaksi sosiaaliseksi maailmaksi netti on kuitenkin huono.

Yuri kirjoitti...

Kiitos taas tästä, olet ihana, kun ajattelet ja argumentoit niin kirkkaasti.