Ystäväni lähetti minulle linkin, jota tutkin otsa rypyssä ja pitkään. Sivuilla kerrotaan, että Angolassa järjestetään huhtikuussa Miss Maamiina -kilpailu, jonka voittaja saa palkinnoksi kultaisen proteesin. Kilpailuun sisältyy myös kykyosuus ja haastattelu, ja nettiyleisö voi käsittääkseni jo nyt äänestää suosikkiaan kymmenestä kandidaatista. Kaikki ovat angolalaisia naisia, jotka ovat selviytyneet kohtaamisesta maamiinan kanssa.
Medialukutaitoni tuntuu äkkiä hyvin rajalliselta. Onko tämä vitsi vai vakava hanke? Ehkä tämä voisi olla joku performanssi? Mieleen tulvii sekalaisia ajatuksia, joista osa kumpuaa antipatiastani länsimaisia missikisoja kohtaan. Onko tämä naisten hyväksikäyttöä? Hyväntekeväisyyttä? Amputaatiofetisismiä? Yhteiskuntakritiikkiä? Sosiaalipornoa?
Pienen penkomisen jälkeen selviää, että projektin takana on norjalainen teatteriohjaaja Morten Traavik, jonka tarkoituksena on kasvattaa tietoisuutta maamiinojen aiheuttamista tuhoista ja herättää samalla keskustelua naisten kauneusihanteista ja vammaisuuteen liittyvistä asenteista. Projekti toteutetaan yhdessä Angolan hallituksen ja paikallisten kansalaisaktivistien kanssa, muun muassa EU:n tuella. Miss Maamiina -kisa ei siis ole vitsi.
En silti ole varma, mitä kaikkea tästä ajattelisin. Missikisa-ajatus (tai/ja ajatus missikisojen ja kriittisen yhteiskunnallisen keskustelun hedelmällisestä yhdistämisestä) on häiritsevä. Häiriö ei poistu päästäni kokonaan vaikka opinkin jostain kisaa käsittelevästä lehtijutusta, että angolalainen vahva kauneuskilpailuperinne poikkeaa noin 180 astetta meidän missikisoistamme: Angolassa kilpailut ovat ilmeisesti tunnelmaltaan enemmän kauneutta juhlivia, karnevalistisia ja osallistujia valtaistavia.
Väistää ei voi sitäkään feministis-postkolonialistista säröä, että projektin takana on pohjoiseurooppalainen valkoinen mies.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti