Se pieni ero

Ylen Uutiset julkisti tänään tuloksia kyselystä, jolla selvitettiin suomalaisten näkemyksiä ilmastonmuutoksen torjumisen keinoista. Oli ilahduttavaa lukea, että suurin osa suomalaisista on valmiita tekemään ainakin jonkinlaisia uhrauksia tulevaisuuden hyväksi. Ehkä kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin se, miten erilaisia vastauksia eri sukupuolta olevilta suomalaisilta saatiin.

Lähes puolet kyselyyn vastanneista miehistä, 45 prosenttia, oli valmis rakentamaan niin paljon ydinvoimaa ettei Suomi tarvitsisi enää lainkaan kivihiiltä, vaikka ydinjätteen loppusijoitusongelmia ei ole ratkaistu ja ydinvoiman lisäkäyttö vaatisi vapaiden vesistöjen valjastamista säätövoimaksi. Naisista näin ajatteli vain noin kymmenen prosenttia.

Melkein yhtä suuri sukupuoliero näkyi koskien suojelussa: miehistä 40 prosenttia mutta naisista vain 18 prosenttia rakentaisi vesivoimaloita ja säännöstelyaltaita siitä huolimatta, että luontoarvot kärsisivät.

Miessukupuoli näyttäisi siis olevan aika merkittävä uhka ympäristölle. Mutta mistä kaikesta tällaiset sukupuolierot oikein syntyvät? Ja millä keinoilla saisimme suomalaiset miehet löytämään sisäisen feminiinisyytensä ainakin aina siksi hetkeksi kun he tekevät äänestyspäätöksiä? Se kun olisi ilmeisesti vastuullisen ympäristöpolitiikan tekemisen kannalta iso asia.

Hyvä Matti!

Keskiviikon hesarissa oli harvinaisen hyvä mielipidekirjoitus, pääministeri Vanhasen kommentti Helsingin uuden energiapoliittisen selonteon uutisoinnista. Selonteko tulee valtuuston käsittelyyn parin viikon päästä. En ole kovin usein intohimoisesti samaa mieltä Vanhasen kanssa, enkä myöskään usein ihaile hänen retorisia kykyjään. Tämä oli virkistävä poikkeus. Myös Luonnonsuojeluliitto on ehtinyt kiittää Vanhasen aloitteellisuutta, ja syystä.

Vanhasen kritiikki kohdistuu siihen, että selonteossa oltaisiin yllättäen pitämässä kiinni kivihiileen perustuvasta energiatuotannosta, vaikka aiemmissa linjauksissa hiilestä on oltu vähitellen luopumassa. Kotikaupunkimme haluaisi siis yhdellä kädellä profiloitua entistä ympäristöystävällisemmäksi kaupungiksi, kun samaan aikaan toinen käsi toivoisi energiayhtiöltä mahdollisimman paljon voittoja. Ilmastonmuutoksen torjuminen on mukava ”painopistealue” siellä ja täällä, mutta toisaalta pidetään ensiarvoisen tärkeänä, että kaupunkilaisille on tarjolla mahdollisimman halpaa sähköä. Energian kulutuksen vähentäminen hukkuu rivien väliin lähes kokonaan. Tosiasia kuitenkin on, että ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii panostamista energian säästämiseen ja uusiutuviin energiamuotoihin. Muu on sanahelinää.

Niin kuin Vanhanenkin toteaa, fossiilisista luopuminen toki maksaa, mutta se on silti tehtävä. Luonnonsuojeluliitto vetoaa kannanotossaan, että Helsinki ei jäisi ilmastopolitiikan vapaamatkustajaksi. Mikä on sinulle tärkeämpää: halpa sähkö vai esimerkiksi se, että lapsesi tai lapsenlapsesi eivät joudu todistamaan maailmanloppua?