Osa 2

Aloitin poliittisten kolumnien kirjoittamisen nettipäiväkirjaani lokakuussa 2006 pohtimalla äänioikeuden historiaa. Sama aihe saa toimia siltana vanhasta päiväkirjasta uuteen blogiin. Osallistuin nimittäin tänään eduskunnassa NYTKIS ry:n järjestämään Kaikkien demokratia? -seminaariin, jossa keskusteltiin nimenomaan niistä ryhmistä, jotka jäivät vaille äänioikeutta vuoden 1906 uudistuksessa. Seminaarissa keskityttiin erityisesti kansallisiin vähemmistöihin, mutta puhuttiin myös vammaisuudesta ja sivuttiin mm. köyhyyttä ja asunnottomuutta.

Olin seminaarista tosi iloinen, koska aiheesta ei ole tähän asti puhuttu käytännössä ollenkaan, vaikka koko maa on viettänyt sekä eduskunnan että äänioikeuden juhlavuosia. Yritin itsekin herättää tuota keskustelua syksyllä ennen vaaleja, mutta se ei syystä tai toisesta ottanut tulta alleen. Ilmeisesti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden juhlimista ei haluttu pilata kriittisellä tarkastelulla.

Dosentti Antti Häkkisen mukaan vuonna 1906 äänioikeuden ulkopuolelle jäi käytännössä joka seitsemäs täysi-ikäinen suomalainen. Tästä määrästä huolimatta rajausta pidettiin ennen kaikkea periaatteellisena. Häkkinen aloittikin puheenvuoronsa toteamalla, että demokratinen järjestelmä sinänsä ei takaa vähemmistöjen oikeuksia.

Tämä olisi syytä pitää mielessä tänäkin päivänä: vaikka ääni- ja vaalioikeus kuuluu Suomessa nykyään myös jokaiselle asunnottomalle, prostituoidulle, toimeentulotuen saajalle, romanille ja vammaiselle, ei oikeus automaattisesti tarkoita tosiasiallista mahdollisuutta. Aivan liian monille ihmisille yhteiskunnallinen osallistuminen on käytännössä liian korkean kynnyksen takana, ja joillekin ihan konkreettisen kynnyksen. Toimiva demokratia edellyttää ihmisten moninaisuuden tunnistamista. Ihminen A voi tarvita tuekseen erityistoimia voidakseen esteettä tehdä saman kuin ihminen B ilman erityistä tukea, apua tai huomiota.

Seminaarin paneelikeskustelussa pohdittiin mm. kysymystä kiintiöistä. Oli kuvaavaa, että kiintiöitä vastustivat niiden ryhmien edustajat, joiden asema yhteiskunnassa on tukevin ja kannattivat ne panelistit, jotka tiesivät kantapään kautta, että ilman erityistoimia ei esimerkiksi eduskuntaan saada kenties seuraavaan sataan vuoteen yhtään romanikansanedustajaa. Viime eduskuntavaaleissa ehdokkaina oli koko maassa ennätykselliset kuusi romania. Ketään ei valittu.