Uusimmassa Ihmisoikeusraportissa on Ihmisoikeusliiton varapuheenjohtajan Elisabeth Tigerstedt-Tähtelän haastattelu otsikolla "Hyvinvointi on ihmisoikeuksien toteutumista". Olin vähällä kiljua ääneen riemusta sitä lukiessani. Elisabeth sanoo siinä ääneen jotain sellaista, jota olen pohtinut vähän toisilla sanoilla muutaman vuoden ajan. Tämä olisi äärettömän tärkeää saada läpi poliittisessa ajattelussa ja kielessä:
"Myös kielenkäyttö etäännyttää ajattelua yksilöllisten ihmisoikeuksien ideologiasta. --- Kun puhutaan palveluista, asia vesittyy. Rehellisempää kuin puhua palveluista, olisi sanoa, että meillä ei ole varaa näiden yksilöllisesti kaikille kuuluvien ihmisoikeksien toteuttamiseen."
Se, mistä puhutaan palveluina, julkisina palveluina tai hyvinvointipalveluina, on tosiasiassa jokaiselle ihmiselle kuuluvien luovuttamattomien ihmisoikeuksien toteuttamista. Puhuttaisiinko asioista niiden oikeilla nimillä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Niinpä. Viime vuoden helmikuussa kirjoitin Sosiaaliturva-lehteen:
"Olen aina silloin tällöin lueskellut verkossa olleita Sosiaaliturva-lehden artikkeleita ja iloinnut siitä, että valtavirrasta poikkeaviakin näkökulmia on näkyvissä. Viime aikoina olen ollut huolissani sanaston muuttumisesta esimerkiksi kuntien "palvelurakenneuudistuksessa".
Sosiaaliturva sanasta on siirrytty sosiaalihuollon kautta sosiaalipalveluihin. Samoin on sairaanhoidosta ja terveydenhoidosta siirrytty terveyspalveluihin. Vähitellen on keskustelusta hävinnyt kokonaan ajatus turvasta ja hoidosta. Turva ja hoito ja hoiva ovat aika tavalla erilaisia asioita kuin palvelu.
Ketkä tarvitsevat palvelua ja palvelijoita? Ketkä tarvitsevat turvaa ja hoivaa? Luulen, että kyseessä ovat ihan erilaiset ryhmät. Kysessä ei ole ihan mitätön asia.
Onvatko kunnat palveluntuottajia? Vai ovatko kunnat kuitenkin ensisijaisesti turvaa ja hoivaa varten niille jotka eivät kykene palveluja ostamaan tai edes etsimään? Ne jotka kykenevät palveluja hakemaan ja maksamaan, eivät tarvitse siihen kuntaa. Yksityinen sektori riittää ja tuottaa kyllä riittäväästi palveluja."
Ongelmana on myös se, että esimerkiksi vammaispalveluita ei tarkastella riittävän monimuotoisena kokonaisuutena. Saati sitten, että oikeus itsensänäköiseen elämään miellettäisiin kuuluvan myös vammaisille.
Vammainen ihminenhän ei ole yksilö ja vielä valitettavan monessa kunnassa ja monen palveluntarjoajan kohdalla vanhukset ja vammaiset niputetaan samantyyppisiin palveluihin; varmasti täsmällisesti toimiva kodinhoitoapu on tarpeen, mutta mitä muuta voidaan katsoa kuuluvaksi ihmisarvoiseen elämään. Riittävästi ihmiskontakteja? Konserttimatkoja? Mahdollisuuksia harrastaa seksiä? Oikeutta valita asioitaan hoitavat ihmiset?
Onko raha ja oma maksukyky ainoa keino saada yksilöllistä ja laadukasta palvelua ja muiden täytyy olla kiitollisia siitä, että kunta tarjoaa edes jotakin? Järkevän, toimivan ja laadukkaan palvelun tuottaminen kun ei aina ole rahasta kiinni.
Lähetä kommentti