Reilua kauppaa reilulla enemmistöllä

Jätimme eilen valtuustossa harvinaislaatuisen aloitteen. Aloitteen viesti oli, että allekirjoittaneet haluavat Helsingin ryhtyvän toimenpiteisiin Reilun kaupan kaupunki -arvonimen saamiseksi. Harvinaislaatuisen aloitteesta teki se, että mukana oli yhteensä viisi kokonaista valtuustoryhmää ja lisäksi joukko yksittäisiä valtuutettuja ryhmistä, jotka eivät olleet asiasta yksimielisiä. (Virallisesti tällaista ryhmien yhteistä aloitetta ei tosin tunnisteta, vaan kaikki aloitteet kirjataan vain yhden valtuutetun nimiin. Mitähän se kertoo hallinnon käsityksestä politiikan tekemisestä?)

No, minun lisäkseni aloitteen joka tapauksessa allekirjoittivat sekä demarien, vihreiden, keskustan että skp:n & asukaslistan ryhmäpuheenjohtajat. Oli mukava tunne tehdä välillä jotain ihan aidosti yhdessä!

Mutta mistä siis on kysymys? Reilun kaupan kaupunki on arvonimi, jonka avulla kaupunki voi osoittaa kantavansa sosiaalista ja eettistä vastuuta. Suomessa arvonimen myöntää Reilun kaupan edistämisyhdistys ry. Reilu kauppa takaa viljelijöille oikeudenmukaisen korvauksen tuotteistaan. Sertifioiduilla tiloilla työntekijöille on taattava lainmukaiset palkat ja työajat, hyvät työolosuhteet ja oikeus kuulua ammattiyhdistykseen. Lapsityövoiman käyttö on kiellettyä ja ympäristömääräyksiä ja ihmisoikeussopimuksia on noudatettava. Melko karua, että tällaisten asioiden takaamiseksi tarvitaan tässä maailmassa vielä erityisiä sertifikaatteja, mutta näin se on.

Arvonimen saaminen taas edellyttää muun muassa, että kaupunki nimeää edustajansa kannatustyöryhmään, käyttää reilun kaupan kahvia ja teetä kaupungintalolla ja järjestää tilan tiedotuspisteelle, josta saa reilun kaupan tiedotusmateriaalia. Kaupungille nämä ovat pikkuruisia asioita, mutta merkitsevät paljon sekä viljelijöille kehitysmaissa että reilun kaupan ajatuksen näkyvyydelle.

Se, että halusin koordinoida tällaisen aloitteen kertoo, että kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä kaupassa tehdyillä valinnoilla on oikeasti merkitystä. Ostaminen ja ostamatta jättäminen on politiikkaa. Kaupan pyörittäminen on politiikkaa. Samoista syistä minulle oli luontevaa asettua ehdokkaaksi HOK-Elannon edustajiston vaaleissa. Jos sinulla on vihreä osuuskauppakortti, muista äänestää. Yksi hyvä numero on 994.

Höyheniä, paljetteja ja pelonsekaista naurua

Kävin eilen pitkästä aikaa Svenska Teaternissa. Oli mukava huomata, että ruotsin kielen taitoni riitti dialogin seuraamiseen, vaikka käytän kieltä tätä nykyä kovin harvoin. Tällä kertaa tarina tosin oli ennestään tuttu: La Cage Aux Folles, jonka moni meistä tuntee 1990-luvulla tehtynä elokuvaversiona Lainahöyhenissä (The Birdcage). Eilinen La Cage oli Georg Malviuksen ohjaus Broadway-musikaalista, jonka kantaesitys oli vuonna 1983. Itse tarina on kirjoitettu näytelmäksi jo kymmenen vuotta aikaisemmin Ranskassa.

Menkää katsomaan tämä musikaali! Menkää, vaikka tuntisitte tarinan takaperinkin. Jos ette tiedä tarinasta mitään voin kertoa, että se on todella koskettava, hyvin ajankohtainen, erittäin hauska ja monelle myös voimaannuttava. Birdcage-elokuvaan verrattuna Svenskanin toteutus on myös selvästi kunnianosoitus drag-taiteelle. Ja upeasti laulava Riko Eklundh loistaa ja säkenöi pääroolissa Albin-nimisenä hurmaavana kuningattarena.

Nautin siis eilisillasta kovasti. Yksi asia kuitenkin häiritsi, vaikka ehkä minun olisi pitänyt osata varautua. Ei, minua ei haitannut, vaikka kaikki eivät olleetkaan aivan suvereeneja kabaree-tanssijoita tai yltäneet Eklundhin tasolle laulajina ja tulkitsijoina. Minua jäivät vaivaamaan muutamat yleisöstä kuuluneet naurut. Musikaali oli hauska, minäkin nauroin välillä katketakseni. Joillakin oli kuitenkin tarve nauraa asioille, joita ei ollut tarkoitettu huvittaviksi: esimerkiksi sille, että toisiaan rakastavat ihmiset suutelevat.

Se pieni ero

Ylen Uutiset julkisti tänään tuloksia kyselystä, jolla selvitettiin suomalaisten näkemyksiä ilmastonmuutoksen torjumisen keinoista. Oli ilahduttavaa lukea, että suurin osa suomalaisista on valmiita tekemään ainakin jonkinlaisia uhrauksia tulevaisuuden hyväksi. Ehkä kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin se, miten erilaisia vastauksia eri sukupuolta olevilta suomalaisilta saatiin.

Lähes puolet kyselyyn vastanneista miehistä, 45 prosenttia, oli valmis rakentamaan niin paljon ydinvoimaa ettei Suomi tarvitsisi enää lainkaan kivihiiltä, vaikka ydinjätteen loppusijoitusongelmia ei ole ratkaistu ja ydinvoiman lisäkäyttö vaatisi vapaiden vesistöjen valjastamista säätövoimaksi. Naisista näin ajatteli vain noin kymmenen prosenttia.

Melkein yhtä suuri sukupuoliero näkyi koskien suojelussa: miehistä 40 prosenttia mutta naisista vain 18 prosenttia rakentaisi vesivoimaloita ja säännöstelyaltaita siitä huolimatta, että luontoarvot kärsisivät.

Miessukupuoli näyttäisi siis olevan aika merkittävä uhka ympäristölle. Mutta mistä kaikesta tällaiset sukupuolierot oikein syntyvät? Ja millä keinoilla saisimme suomalaiset miehet löytämään sisäisen feminiinisyytensä ainakin aina siksi hetkeksi kun he tekevät äänestyspäätöksiä? Se kun olisi ilmeisesti vastuullisen ympäristöpolitiikan tekemisen kannalta iso asia.

Hyvä Matti!

Keskiviikon hesarissa oli harvinaisen hyvä mielipidekirjoitus, pääministeri Vanhasen kommentti Helsingin uuden energiapoliittisen selonteon uutisoinnista. Selonteko tulee valtuuston käsittelyyn parin viikon päästä. En ole kovin usein intohimoisesti samaa mieltä Vanhasen kanssa, enkä myöskään usein ihaile hänen retorisia kykyjään. Tämä oli virkistävä poikkeus. Myös Luonnonsuojeluliitto on ehtinyt kiittää Vanhasen aloitteellisuutta, ja syystä.

Vanhasen kritiikki kohdistuu siihen, että selonteossa oltaisiin yllättäen pitämässä kiinni kivihiileen perustuvasta energiatuotannosta, vaikka aiemmissa linjauksissa hiilestä on oltu vähitellen luopumassa. Kotikaupunkimme haluaisi siis yhdellä kädellä profiloitua entistä ympäristöystävällisemmäksi kaupungiksi, kun samaan aikaan toinen käsi toivoisi energiayhtiöltä mahdollisimman paljon voittoja. Ilmastonmuutoksen torjuminen on mukava ”painopistealue” siellä ja täällä, mutta toisaalta pidetään ensiarvoisen tärkeänä, että kaupunkilaisille on tarjolla mahdollisimman halpaa sähköä. Energian kulutuksen vähentäminen hukkuu rivien väliin lähes kokonaan. Tosiasia kuitenkin on, että ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii panostamista energian säästämiseen ja uusiutuviin energiamuotoihin. Muu on sanahelinää.

Niin kuin Vanhanenkin toteaa, fossiilisista luopuminen toki maksaa, mutta se on silti tehtävä. Luonnonsuojeluliitto vetoaa kannanotossaan, että Helsinki ei jäisi ilmastopolitiikan vapaamatkustajaksi. Mikä on sinulle tärkeämpää: halpa sähkö vai esimerkiksi se, että lapsesi tai lapsenlapsesi eivät joudu todistamaan maailmanloppua?

Isä, poika ja pakkasukko

Yle uutisoi tänään, että Venäjän hallitus on kieltänyt erään kodinkonekaupan televisiomainoksen, jossa kiistetään pakkasukon olemassaolo. Pakkasukko on venäläiseen uudenvuoden viettoon liittyvä hahmo, joka vastaa pitkälti länsimaista joulupukkia. Mainosta pidetään sopimattomana ja lain vastaisena koska se implikoi, että vanhemmat valehtelevat lapsilleen jos antavat heidän ymmärtää pakkasukon olevan olemassa.

Kiinnostavinta uutisessa on hallituksen päätöksen taustalla oleva arvio, että mainos rikkoo lakia, joka kieltää horjuttamasta lasten luottamusta vanhempiinsa ja opettajiinsa. En ole löytänyt enkä lukenut kyseistä lakitekstiä, mutta oli sanamuoto mikä tahansa, on tällaisen lain olemassaolo kyllä aika huikea asia. Auktoriteettien kyseenalaistaminen on jotain niin kielteistä, että lapsia täytyy yrittää suojella haitallisilta vaikutteilta lain voimalla.

Aikuiset puhuvat siis aina totta. Paitsi silloin jos valehtelevat, kertovat satuja tai puhuvat soopaa – mutta lasta ei saa rohkaista ottamaan selvää totuuden rajoista. Mutta entä kun aikuiset ovat keskenään eri mieltä? Jos pakkasukkoa ei saa väittää mielikuvituksen tuotteeksi, pitäisi tietenkin kieltää myös kaikki poliittinen keskustelu ja vaalimainonta, koska se voi olla ristiriidassa joidenkin vanhempien vakaumuksen kanssa. Ja eihän tästä kai kovin kaukana Isä Putinin Venäjällä ollakaan.

Millaisia aikuisia kasvaa lapsista, joita ei saa opettaa kyseenalaistamaan aikuisten auktoriteettia?