Yle uutisoi tänään meidänkin lähikaupan uutuudesta: muovipussien keräyspisteestä. Pullonpalautuksen yhteyteen perustettuun pisteeseen jätetyistä pusseista tehdään uusiomuovia. Hieno juttu. Uutisesta saa kuitenkin vaikutelman, että tämä kierrätyksen tehostaminen on Suomen vaihtoehto muovikassien käytön rajoittamiselle tai kieltämiselle, jota monissa muissa maissa mietitään tai on jo toteutettu.
Jätteiden lajittelu ja kierrättäminen on tietenkin äärettömän tärkeää. Kaatopaikoille kertyy kaiken aikaa valtava määrä sellaista tavaraa, jota voisi vielä käyttää tai josta voisi tehdä uutta. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin vaikuttaa jätteiden määrään ennalta: vähentää turhien tuotteiden tuottamista. Muovipussi jos mikä on loistava esimerkki turhasta tuotteesta. Niiden menekissä on kysymys siitä, että niitä on tarjolla ja ne koetaan helpoksi vaihtoehdoksi.
Kuinka moni ihminen tosiasiassa pitää liian vaikeana ajatuksena kantaa repussaan tai takkinsa taskussa kankaasta ommeltua kestokassia? Sellainen ei välttämättä vie tilaa enempää kuin pieni rahakukkaro. Jos tällaistakin elämäntapamuutosta pidetään suomalaisille liian hankalana, miten me voimme ikinä selviä suuremmista haasteista? Muovipussittomuus yksin ei tietenkään pelasta maailmaa, mutta on itseään suurempi esimerkki valinnoista, joita voi ja pitää tehdä.
Muovipussien lisäksi toivoisin tänä aamuna nopeasti kiellettävien asioiden listalle myös muun muassa tupakkaa, hehkulamppuja ja palmuöljyllä höystettyjä perunalastuja. Käsi ylös, kenellä pitäisi olla subjektiivinen oikeus näihin?
maanantai 31. maaliskuuta 2008
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Rahalla saa
Jätin tänään kaupunginvaltuustossa muutamia talousarvioaloitteita. Tällaisten aloitteiden ideana on vaikuttaa seuraavan vuoden budjetin valmisteluun, joskus hyvinkin yksityiskohtaisella tasolla. Minun aloitteideni aiheet vaihtelivat tänään uusista kaupunkipyöristä leikkipuistotoimintaan ja kaupungin henkilöstön palkkatasoon.
Yhdessä jättämässäni aloitteessani esitin rahaa siihen, että jokainen peruskoululainen voidaan kutsua kerran lukuvuodessa tapaamaan sekä kouluterveydenhoitaja että koulupsykologi. Esitin myös, että näille tapaamisille on varattava riittävästi aikaa.
Jokaisen lapsen ja nuoren lähellä pitäisi ihan oikeasti olla riittävästi aikuisia, jotka näkevät ja kuuntelevat ja pystyvät reagoimaan nopeasti mahdolliseen pahoinvointiin. Monelle koululaiselle terveydenhoitaja on se luottoaikuinen, jolle uskaltaa kertoa sellaisiakin asioita, joita ei kehtaa, voi tai halua puhua omille vanhemmilleen – tai näin olisi, jos terveydenhoitaja olisi paikalla ja tavattavissa.
Ihannetilanteessa jokaisella koululla pitäisi olla oma terveydenhoitaja, joka todella olisi oppilaiden tavattavissa aina silloin kun tarvetta on (eikä vain sinä päivänä viikossa kun on vastaanottoaika). Tästä olisi voinut tehdä oman aloitteensa. Lisäksi pidän todella tärkeänä sitä, että terveydenhoitajan lisäksi jokaisen oppilaan tapaisi myös psykologi, ja säännöllisesti. Tällainen vuosittainen "seulonta" olisi monen lapsen kohdalla ainoa kohta, jossa ammatti-ihminen voisi puuttua esimerkiksi orastaviin mielenterveysongelmiin ajoissa ennen kuin ongelmat kasautuvat valtaviksi.
En tiedä tarkalleen, miten paljon aloitteeni toteuttaminen maksaisi. Sen toteuttamatta jättäminen kuitenkin maksaa koko ajan ja paljon.
P.S. Blogini on jäänyt muutamaksi viikoksi heitteille kun olen viimeistellyt tietokirjaani. Kohta kirja (Trans – Sukupuolen muunnelmia) on onnellisesti painossa ja huhtikuun lopulla myös kaupoissa. Kirjoitan siitä jonain päivänä vähän lisää.
Yhdessä jättämässäni aloitteessani esitin rahaa siihen, että jokainen peruskoululainen voidaan kutsua kerran lukuvuodessa tapaamaan sekä kouluterveydenhoitaja että koulupsykologi. Esitin myös, että näille tapaamisille on varattava riittävästi aikaa.
Jokaisen lapsen ja nuoren lähellä pitäisi ihan oikeasti olla riittävästi aikuisia, jotka näkevät ja kuuntelevat ja pystyvät reagoimaan nopeasti mahdolliseen pahoinvointiin. Monelle koululaiselle terveydenhoitaja on se luottoaikuinen, jolle uskaltaa kertoa sellaisiakin asioita, joita ei kehtaa, voi tai halua puhua omille vanhemmilleen – tai näin olisi, jos terveydenhoitaja olisi paikalla ja tavattavissa.
Ihannetilanteessa jokaisella koululla pitäisi olla oma terveydenhoitaja, joka todella olisi oppilaiden tavattavissa aina silloin kun tarvetta on (eikä vain sinä päivänä viikossa kun on vastaanottoaika). Tästä olisi voinut tehdä oman aloitteensa. Lisäksi pidän todella tärkeänä sitä, että terveydenhoitajan lisäksi jokaisen oppilaan tapaisi myös psykologi, ja säännöllisesti. Tällainen vuosittainen "seulonta" olisi monen lapsen kohdalla ainoa kohta, jossa ammatti-ihminen voisi puuttua esimerkiksi orastaviin mielenterveysongelmiin ajoissa ennen kuin ongelmat kasautuvat valtaviksi.
En tiedä tarkalleen, miten paljon aloitteeni toteuttaminen maksaisi. Sen toteuttamatta jättäminen kuitenkin maksaa koko ajan ja paljon.
P.S. Blogini on jäänyt muutamaksi viikoksi heitteille kun olen viimeistellyt tietokirjaani. Kohta kirja (Trans – Sukupuolen muunnelmia) on onnellisesti painossa ja huhtikuun lopulla myös kaupoissa. Kirjoitan siitä jonain päivänä vähän lisää.
torstai 14. helmikuuta 2008
Reilua kauppaa reilulla enemmistöllä
Jätimme eilen valtuustossa harvinaislaatuisen aloitteen. Aloitteen viesti oli, että allekirjoittaneet haluavat Helsingin ryhtyvän toimenpiteisiin Reilun kaupan kaupunki -arvonimen saamiseksi. Harvinaislaatuisen aloitteesta teki se, että mukana oli yhteensä viisi kokonaista valtuustoryhmää ja lisäksi joukko yksittäisiä valtuutettuja ryhmistä, jotka eivät olleet asiasta yksimielisiä. (Virallisesti tällaista ryhmien yhteistä aloitetta ei tosin tunnisteta, vaan kaikki aloitteet kirjataan vain yhden valtuutetun nimiin. Mitähän se kertoo hallinnon käsityksestä politiikan tekemisestä?)
No, minun lisäkseni aloitteen joka tapauksessa allekirjoittivat sekä demarien, vihreiden, keskustan että skp:n & asukaslistan ryhmäpuheenjohtajat. Oli mukava tunne tehdä välillä jotain ihan aidosti yhdessä!
Mutta mistä siis on kysymys? Reilun kaupan kaupunki on arvonimi, jonka avulla kaupunki voi osoittaa kantavansa sosiaalista ja eettistä vastuuta. Suomessa arvonimen myöntää Reilun kaupan edistämisyhdistys ry. Reilu kauppa takaa viljelijöille oikeudenmukaisen korvauksen tuotteistaan. Sertifioiduilla tiloilla työntekijöille on taattava lainmukaiset palkat ja työajat, hyvät työolosuhteet ja oikeus kuulua ammattiyhdistykseen. Lapsityövoiman käyttö on kiellettyä ja ympäristömääräyksiä ja ihmisoikeussopimuksia on noudatettava. Melko karua, että tällaisten asioiden takaamiseksi tarvitaan tässä maailmassa vielä erityisiä sertifikaatteja, mutta näin se on.
Arvonimen saaminen taas edellyttää muun muassa, että kaupunki nimeää edustajansa kannatustyöryhmään, käyttää reilun kaupan kahvia ja teetä kaupungintalolla ja järjestää tilan tiedotuspisteelle, josta saa reilun kaupan tiedotusmateriaalia. Kaupungille nämä ovat pikkuruisia asioita, mutta merkitsevät paljon sekä viljelijöille kehitysmaissa että reilun kaupan ajatuksen näkyvyydelle.
Se, että halusin koordinoida tällaisen aloitteen kertoo, että kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä kaupassa tehdyillä valinnoilla on oikeasti merkitystä. Ostaminen ja ostamatta jättäminen on politiikkaa. Kaupan pyörittäminen on politiikkaa. Samoista syistä minulle oli luontevaa asettua ehdokkaaksi HOK-Elannon edustajiston vaaleissa. Jos sinulla on vihreä osuuskauppakortti, muista äänestää. Yksi hyvä numero on 994.
No, minun lisäkseni aloitteen joka tapauksessa allekirjoittivat sekä demarien, vihreiden, keskustan että skp:n & asukaslistan ryhmäpuheenjohtajat. Oli mukava tunne tehdä välillä jotain ihan aidosti yhdessä!
Mutta mistä siis on kysymys? Reilun kaupan kaupunki on arvonimi, jonka avulla kaupunki voi osoittaa kantavansa sosiaalista ja eettistä vastuuta. Suomessa arvonimen myöntää Reilun kaupan edistämisyhdistys ry. Reilu kauppa takaa viljelijöille oikeudenmukaisen korvauksen tuotteistaan. Sertifioiduilla tiloilla työntekijöille on taattava lainmukaiset palkat ja työajat, hyvät työolosuhteet ja oikeus kuulua ammattiyhdistykseen. Lapsityövoiman käyttö on kiellettyä ja ympäristömääräyksiä ja ihmisoikeussopimuksia on noudatettava. Melko karua, että tällaisten asioiden takaamiseksi tarvitaan tässä maailmassa vielä erityisiä sertifikaatteja, mutta näin se on.
Arvonimen saaminen taas edellyttää muun muassa, että kaupunki nimeää edustajansa kannatustyöryhmään, käyttää reilun kaupan kahvia ja teetä kaupungintalolla ja järjestää tilan tiedotuspisteelle, josta saa reilun kaupan tiedotusmateriaalia. Kaupungille nämä ovat pikkuruisia asioita, mutta merkitsevät paljon sekä viljelijöille kehitysmaissa että reilun kaupan ajatuksen näkyvyydelle.
Se, että halusin koordinoida tällaisen aloitteen kertoo, että kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä kaupassa tehdyillä valinnoilla on oikeasti merkitystä. Ostaminen ja ostamatta jättäminen on politiikkaa. Kaupan pyörittäminen on politiikkaa. Samoista syistä minulle oli luontevaa asettua ehdokkaaksi HOK-Elannon edustajiston vaaleissa. Jos sinulla on vihreä osuuskauppakortti, muista äänestää. Yksi hyvä numero on 994.
perjantai 1. helmikuuta 2008
Höyheniä, paljetteja ja pelonsekaista naurua
Kävin eilen pitkästä aikaa Svenska Teaternissa. Oli mukava huomata, että ruotsin kielen taitoni riitti dialogin seuraamiseen, vaikka käytän kieltä tätä nykyä kovin harvoin. Tällä kertaa tarina tosin oli ennestään tuttu: La Cage Aux Folles, jonka moni meistä tuntee 1990-luvulla tehtynä elokuvaversiona Lainahöyhenissä (The Birdcage). Eilinen La Cage oli Georg Malviuksen ohjaus Broadway-musikaalista, jonka kantaesitys oli vuonna 1983. Itse tarina on kirjoitettu näytelmäksi jo kymmenen vuotta aikaisemmin Ranskassa.
Menkää katsomaan tämä musikaali! Menkää, vaikka tuntisitte tarinan takaperinkin. Jos ette tiedä tarinasta mitään voin kertoa, että se on todella koskettava, hyvin ajankohtainen, erittäin hauska ja monelle myös voimaannuttava. Birdcage-elokuvaan verrattuna Svenskanin toteutus on myös selvästi kunnianosoitus drag-taiteelle. Ja upeasti laulava Riko Eklundh loistaa ja säkenöi pääroolissa Albin-nimisenä hurmaavana kuningattarena.
Nautin siis eilisillasta kovasti. Yksi asia kuitenkin häiritsi, vaikka ehkä minun olisi pitänyt osata varautua. Ei, minua ei haitannut, vaikka kaikki eivät olleetkaan aivan suvereeneja kabaree-tanssijoita tai yltäneet Eklundhin tasolle laulajina ja tulkitsijoina. Minua jäivät vaivaamaan muutamat yleisöstä kuuluneet naurut. Musikaali oli hauska, minäkin nauroin välillä katketakseni. Joillakin oli kuitenkin tarve nauraa asioille, joita ei ollut tarkoitettu huvittaviksi: esimerkiksi sille, että toisiaan rakastavat ihmiset suutelevat.
Menkää katsomaan tämä musikaali! Menkää, vaikka tuntisitte tarinan takaperinkin. Jos ette tiedä tarinasta mitään voin kertoa, että se on todella koskettava, hyvin ajankohtainen, erittäin hauska ja monelle myös voimaannuttava. Birdcage-elokuvaan verrattuna Svenskanin toteutus on myös selvästi kunnianosoitus drag-taiteelle. Ja upeasti laulava Riko Eklundh loistaa ja säkenöi pääroolissa Albin-nimisenä hurmaavana kuningattarena.
Nautin siis eilisillasta kovasti. Yksi asia kuitenkin häiritsi, vaikka ehkä minun olisi pitänyt osata varautua. Ei, minua ei haitannut, vaikka kaikki eivät olleetkaan aivan suvereeneja kabaree-tanssijoita tai yltäneet Eklundhin tasolle laulajina ja tulkitsijoina. Minua jäivät vaivaamaan muutamat yleisöstä kuuluneet naurut. Musikaali oli hauska, minäkin nauroin välillä katketakseni. Joillakin oli kuitenkin tarve nauraa asioille, joita ei ollut tarkoitettu huvittaviksi: esimerkiksi sille, että toisiaan rakastavat ihmiset suutelevat.
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Se pieni ero
Ylen Uutiset julkisti tänään tuloksia kyselystä, jolla selvitettiin suomalaisten näkemyksiä ilmastonmuutoksen torjumisen keinoista. Oli ilahduttavaa lukea, että suurin osa suomalaisista on valmiita tekemään ainakin jonkinlaisia uhrauksia tulevaisuuden hyväksi. Ehkä kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin se, miten erilaisia vastauksia eri sukupuolta olevilta suomalaisilta saatiin.
Lähes puolet kyselyyn vastanneista miehistä, 45 prosenttia, oli valmis rakentamaan niin paljon ydinvoimaa ettei Suomi tarvitsisi enää lainkaan kivihiiltä, vaikka ydinjätteen loppusijoitusongelmia ei ole ratkaistu ja ydinvoiman lisäkäyttö vaatisi vapaiden vesistöjen valjastamista säätövoimaksi. Naisista näin ajatteli vain noin kymmenen prosenttia.
Melkein yhtä suuri sukupuoliero näkyi koskien suojelussa: miehistä 40 prosenttia mutta naisista vain 18 prosenttia rakentaisi vesivoimaloita ja säännöstelyaltaita siitä huolimatta, että luontoarvot kärsisivät.
Miessukupuoli näyttäisi siis olevan aika merkittävä uhka ympäristölle. Mutta mistä kaikesta tällaiset sukupuolierot oikein syntyvät? Ja millä keinoilla saisimme suomalaiset miehet löytämään sisäisen feminiinisyytensä ainakin aina siksi hetkeksi kun he tekevät äänestyspäätöksiä? Se kun olisi ilmeisesti vastuullisen ympäristöpolitiikan tekemisen kannalta iso asia.
Lähes puolet kyselyyn vastanneista miehistä, 45 prosenttia, oli valmis rakentamaan niin paljon ydinvoimaa ettei Suomi tarvitsisi enää lainkaan kivihiiltä, vaikka ydinjätteen loppusijoitusongelmia ei ole ratkaistu ja ydinvoiman lisäkäyttö vaatisi vapaiden vesistöjen valjastamista säätövoimaksi. Naisista näin ajatteli vain noin kymmenen prosenttia.
Melkein yhtä suuri sukupuoliero näkyi koskien suojelussa: miehistä 40 prosenttia mutta naisista vain 18 prosenttia rakentaisi vesivoimaloita ja säännöstelyaltaita siitä huolimatta, että luontoarvot kärsisivät.
Miessukupuoli näyttäisi siis olevan aika merkittävä uhka ympäristölle. Mutta mistä kaikesta tällaiset sukupuolierot oikein syntyvät? Ja millä keinoilla saisimme suomalaiset miehet löytämään sisäisen feminiinisyytensä ainakin aina siksi hetkeksi kun he tekevät äänestyspäätöksiä? Se kun olisi ilmeisesti vastuullisen ympäristöpolitiikan tekemisen kannalta iso asia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
