tiistai 31. heinäkuuta 2007

Eiväthän suomalaiset mitään rasisteja ole, mutta

Tuorein selvitys poliisin tietoon tulleesta rasistisesta rikollisuudesta kertoo, että viime vuonna Suomessa kirjattiin taas huomattavasti edellisvuotta enemmän, yhteensä 748, rasistista rikosepäilyä. Yleisin rasistinen teko oli selvityksen mukaan yhä pahoinpitely (40% tapauksista), mutta myös mm. syrjintä ja kunnianloukkaus olivat tavallisia nimikkeitä.

Selvityksestä käy ilmi rasismin sukupuolittuneisuus: useimmiten rasistinen teko kohdistuu mieheen, ja suurin osa miehiin kohdistuneista teoista on pahoinpitelyjä. Naiset taas kohtaavat useimmiten syrjintää, kunnianloukkauksia ja kotirauhan rikkomista. Jälleen yksi muistutus siitä, miksi ns. syrjintäperusteita (kuten etninen tausta ja sukupuoli) ei voi tarkastella irrallaan toisistaan.

Selvityksessä korostetaan, että se käsittelee vain rikosepäilyjä eikä siis kerro koko kuvaa rasismista tai edes rasistisista rikoksista Suomessa. Iso osa rikoksista ei tänäkään päivänä koskaan päädy poliisin pöydälle. Selvityksessä ei myöskään analysoida, mistä kaikesta jatkuva kasvu kertoo. Voi vain toivoa, että edes pieni osa siitä selittyy myönteisesti: että yhä useammista rikoksista tehdään rikosilmoitus.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Koska kyse on absoluuttisista luvuista, on yksi selitys yksinkertaisesti maahanmuuton lisääntyminen.

TIIA AARNIPUU kirjoitti...

Mutta lisääkö ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten määrän kasvu automaattisesti myös rasistisia rikoksia tekevien määrää tai/vai saman ihmisen tekemien rasististen rikosten määrää?

Toisaalta näissä selvityksissä ei ainakaan minusta ole kaikkein oleellisinta rikosepäilyiden tarkka määrä. Tärkeää on se, mitä selvitysten takana ja niiden johdosta toivottavasti tapahtuu: rasistisiin motiiveihin kiinnitetään enemmän ja tarkempaa huomiota, pysähdytään miettimään mm. juuri sukupuolittuneisuutta, otetaan vakavasti se, että rikosepäilyjen määrää ei ole saatu pienenemään jne.

Myös muihin viharikoksiin (esim. seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviin) pitäisi kiinnittää huomiota vastaavalla tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kun kyse oli tosiaan vasta rikoksen epäilystä, niin panee miettimään, minkä takia samaa tilastoa ei ole tehty varsinaisten, todettujen rikosten kohdalla?

TIIA AARNIPUU kirjoitti...

Todetuista rikoksista tehdyistä yhteenvedoista pitäisi käsittääkseni kysyä tuomioistuimilta. Tässä selvityksessä oli lähtökohtana poliisin tietojärjestelmästä poimittu aineisto. Minustakin molempien tilastojen seuraaminen olisi tärkeää. Tässä lainaus selvityksen alusta:

"Tiedot perustuvat siis rikosilmoituksiin kirjattuihin tietoihin. Tarkastelun
kohteena ovat nimenomaan rikosepäilyt, eivät rikokset. Tietoa mahdollisista
tuomioistuimen päätöksistä tapauksiin liittyen ei ole. Rikosepäily
muuttuu rikokseksi vasta jos tuomioistuin niin toteaa."

Anonyymi kirjoitti...

Jos suomalainen pahoinpitelee maahanmuuttajan, teko on rasistinen rikos. Jos maahanmuuttaja pahoinpitelee suomalaisen, kysessä on normaali pahoinpitely.

TIIA AARNIPUU kirjoitti...

Realistille: Selvityksessä tarkastellaan rikosepäilyjä, joissa "henkilö on joutunut uhriksi sen johdosta, että hän ihonväriltään, rodultaan tai etniseltä alkuperältään poikkeaa tekijästä" (suora lainaus selvityksen johdannosta).

Lisäksi selvityksestä selviää, että yli puolet rasistisen rikoksen kohteiksi joutuneista oli viime vuonna suomen kansalaisia. Kritiikkisi ei siis tässä kohtaa tunnu oikeutetulta.

On tietysti myös tärkeä muista, että suomalainen ja suomen kansalainen ovat käsitteitä, jotka pitävät sisällään laajan skaalan erilaisia etnisiä taustoja, eli rasistinen rikos voi aivan hyvin tapahtua, ja erittäin usein tapahtuu, kahden suomalaisen välillä.

Make kirjoitti...

Huomionarvoisen pointin muodostaa mielestäni Väli-Suomen sanomien tutkimus, jonka mukaan viidennes suomalaisista ei tahdo naapurikseen maahanmuuttajia tai seksuaalivähemmistöjä. Vielä huonommin menee alkoholisteilla, huumeiden käyttäjillä tai tunne-elämältään järkkyneillä.

Ei itsessään yllätä varmaan ketään, mutta kyselyn mukaan erilaisuuden vastustus oon suurinta korkeasti koulutettujen ja hyvin tienaavien asuinalueilla. Syö hieman pohjaa mantralta, että sivistys ja koulutus luovat suvaitsevaisuutta.

TIIA AARNIPUU kirjoitti...

Joo, muistan että samanlaisia tuloksia oli viime syksyn mielenterveysbarometrissa. Silloin pohdin sitäkin, mistä tuo viidennes ihmisistä päättelee, että heidän tämänhetkiset naapurinsa olisivat heteroita...