Debytantti

Perjantaina julkaistiin ensimmäinen kolumnini Kansan Uutisten Viikkolehdessä. En vielä tiedä löytyykö kolumnini jatkossa myös maksuttomasta nettiversiosta, mutta jollei niin täältä ainakin.

* * *

Tavallisia tapauksia

Mietin aamupalapöydässä vähän stressaantuneena mahdollisia kolumniaiheita. Suu täynnä ruisleipää nyökkäsin puolisoni suuntaan kun tytär halusi tietää mikä on kolumni. Annettu vastaus oli hyvä mutta lisäsi suorituspaineitani. Määritelmän ydin oli, että kolumni on lyhyt ja useimmiten hauska teksti; vähän niin kuin pakina mutta asiapitoisempi. Kolumnissa tarkastellaan kantaaottavasti ajankohtaista aihetta tai jotain jonka oletetaan kiinnostavan lukijoita ajankohdasta riippumatta. Aina ajankohtaisia aiheita ovat esimerkiksi ihmissuhteet ja seksi. Keveys on oleellista silloinkin kun aihe on vakava.

No, kolmas ikuinen mutta näin kesän jälkeen myös ajankohtainen aihe on viina. Siitä puhutaan Suomen kesässä paljon. Osallistuin itsekin useisiin päihdeaiheisiin keskusteluihin, mutta yksikään niistä ei ollut kovin viihteellinen. Sain sentään väistettyä ne piinalliset tilanteet, joissa viihdekäyttönsä hallitseva yksilö tietää kaikki päihdeongelmaiset joko haiseviksi juoppohulluiksi tai ökyrikkaiden ihmisten pitkästyneiksi lapsiksi. Tavallisilla ihmisillä kun ei ole päihdeongelmia.

Eniten juttelin kahden ystäväni kanssa. Toisen heistä – kutsuttakoon häntä Jouniksi – kampesivat aikoinaan katkaisuhoitoon kaverit. Tuomas puolestaan lähti omatoimisesti katkolle todettuaan että viinan ja lääkkeiden vaikutuksista olivat jäljellä ainoastaan ne kielteiset: mikään ei tuonut mielihyvää tai tehnyt elämästä siedettävämpää. Päihteet eivät enää päihdyttäneet mutta viina vei pohjaltakin vielä syvemmälle.

Ennen katkoa sekä Tuomas että Jouni olivat vilkaisseet kuolemaa silmiin. Tuomas tyhjensi purkillisen rauhoittavia, mutta oksensi vahingossa ajoissa. Jouni havahtui umpihumalassa palohälyttimen ääneen joitain sekunteja ennen kuin tuli ehti roskiskaapin perällä seisoneisiin liuotinpulloihin asti. Molemmat säikähtivät, mutta kummallekaan kuoleman läheisyys ei riittänyt sysäykseksi hakeutua katkaisuhoitoon. Valmiiksi masentuneille kuoleman kanssa tanssiminen oli tosiasiassa tuttu juttu.

Masennus ajaa juomaan ja alkoholi syventää masennusta. Huumeiden käytön tiedetään joskus laukaisevan kaksisuuntaisen mielialahäiriön, joka taas piilee usein alkoholismin takana. Joidenkin tutkimusten mukaan kannabis saattaa pitkittää maanisia kausia. Jouni tietääkin jo olevansa bipolaari. Tuomaan kohdalla tutkimukset ovat kesken. Tässä sipulissa riittää kuorimista.

Klassisia kaksoisdiagnoosipotilaita siis. Todellisuudessa he eivät kuitenkaan ole potilaita, tapauksia tai palveluiden asiakkaita. Kuntien terveystoimen tilastoja rumentavien numeroiden takaa katsoo kaksi elävää ja keskenään täysin erilaista ihmistä. Eikä kumpikaan heistä ole tuntematon spurgu katuojassa tai perintörahoja exclusive-klubilla nenäänsä vetävä nuori.

Toinen heistä syrjäytyi jo peruskoulun aikana, ei ole koskaan ollut työelämässä ja pelkää sosiaalisia tilanteita. Toinen on pidetty seuramies ja arvostettu tutkija joka viimeistelee väitöskirjaansa. Toisella on tipattoman elämän tukena vaarattomampia riippuvuuksia: monipuolista luovaa ilmaisua, liikuntaa, yhteisöjä. Toinen kuulostelee, miltä oma keho ylipäänsä tuntuu ja mitä sillä voi tehdä ilman päihteitä.

Malta vielä hetki hyvä lukija. Kolumnin kevennys on tulossa.

Ensin mustaa huumoria. Tuomas oli jo vuosia sitten melko mukavasti kuivilla. Viimeinen retkahdus oli viivasuora seuraus julkisen terveydenhuollon alasajosta. Tuomas haki lääkäristä apua ahdistusoireisiinsa. Potilaansa päihdetaustasta periaatteessa tietoinen, ennestään tuntematon ja tavanomaisen kiireinen lääkäri kirjoitti reseptin, jolla Tuomas sai keskushermostoa lamaannuttavia bentsodiatsepiineja – ja kaupan päälle voimakkaan riippuvuuden. Lääkkeen tunnettuihin sivuvaikutuksiin kuuluu itsetuhoisuuden lisääntyminen, mutta Tuomaan kohdalla tämä oli ihan ok, koska viinan kanssa bentsot ovat muutenkin hengenvaarallinen yhdistelmä.

Tällä hetkellä Tuomas voi paremmin kuin koskaan mutta on asunnoton. Tipattomuus ja oikea lääkitys ovat parantaneet stressinsietokykyä ja vähentäneet ahdistusta, joten asuntotilanne ei vaikuta tuntuvan ihan epätoivoiselta. Päihteitä Tuomas ei ole kaivannut katkon jälkeen. Pingistä hän on pelannut niin innokkaasti että on ehtinyt teloa polvensakin. Sinä päivänä tiesin ystäväni olevan jo voiton puolella, kun hän kertoi pilke silmäkulmassa harkitsevansa asunnonhakuilmoituksen lähettämistä paikallislehteen. Ilmoituksessa lukisi: "Raitis ja urheilullinen nuori mies etsii asuntoa". Naurumme kupli keveästi.

Ehkä tämä tästä.

Helsingin talousarvio

Kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa käydyt keskustelut eivät näytä ylittäneen uutiskynnyksiä, harmi kyllä. Minusta oli esimerkiksi mukava huomata, että muutamassa muussakin ryhmäpuheenvuorossa kiinnitettiin huomiota joihinkin budjetin valmistelun älyttömyyksiin, kuten siihen, että viime vaiheessa "neuvotellaan" sellaisista asioista kuin päivähoidon arvioitua suuremmat lisämäärärahat. Jos lapsia on enemmän kuin on ennustettu, pitäisi summaa korottaa pohjaesitykseen automaattisesti, eikä leikkiä poliittisia neuvotteluja.

Oma keskiviikon puheenvuoroni löytyy täältä.

Päivän puheenaiheita

Syksy on käynnistynyt vauhdilla, eikä blogi ole ihan pysynyt tahdissa mukana. Kohta on jo joulu ja ensi vuosi ja kunnallisvaaleihinkin enää ihan pieni hyppäys... Nyt juuri puhututtaa Helsingin ensi vuoden budjetti.

Olen iloinen, että HS kysyi tänä vuonna myös meidän ryhmämme kommentteja kaupunginjohtajan budjettiesityksestä. (Useimmiten ääneen ovat päässeet vain kolme suurinta ryhmää eli kokoomus, demarit ja vihreät.) Nostin tuossa yhteydessä esille vain kaksi asiaa: kaupungin työntekijöiden palkkatason ja budjetoinnin rehellisyyden. Tosiasiassa kommenttilista olisi valitettavasti toivottoman pitkä. Myös budjettineuvotteluissa nostamme esille monia muitakin asioita. Budjetoinnin rehellisyys on kuitenkin teema, joka läpäisee oikeastaan kaikki aihealueet ja "rootelit", vaikka konkretisoituukin vuosi toisensa jälkeen erityisesti sosiaali- ja terveysvirastojen kohdalla. Tänäkin vuonna pelkästään lasten sijaishuoltoon täytyy ilmeisesti lisätä miljoonia euroja yli budjetin, kun vyö on kiristetty (täysin tietoisesti) liian tiukalle viime vuonna budjettia kirjoitettaessa.

Ensikertalaisena budjettineuvotteluihin osallistuminen on aika jännittävä ajatus. Aikaisempina vuosina olen vain evästänyt neuvottelijoita rivivaltuutettuna.

* * * *

Tänään hesari julkaisi Tiina Harpfin kanssa kirjoittamani tekstin Jugend-salin kohtalosta. Lainaan sen tähän kokonaisuudessaan:

Jugendsali säilytettävä yhteisenä tilana

Helsingin Sanomat uutisoi 20. syyskuuta kaupungin tutkivan, voitaisiinko Pohjoisesplanadin Jugendsali muuttaa ravintolaksi. Uutinen liitti tämän kaupungin pyrkimykseen lisätä keskustan arvokortteleiden vetovoimaisuutta.

Jugendsalin muuttaminen ravintolatilaksi olisi iso menetys kaupunkilaisille. 1900-luvun alussa valmistunut sali on yksi Suomen hienoimmista jugendtyylisistä tiloista.

Se sijaitsee keskeisellä paikalla Esplanadin varrella ja kerää paljon kävijöitä – niin kaupunkilaisia kuin turistejakin. Ravintolana tila olisi vain rajatun yleisön käytössä ja vain rahaa vastaan.

Jugendsalissa toimii tällä hetkellä Helsinki-tiedotuksen yleisneuvontapiste. Se on myös erinomainen näyttelytila ja mainio paikka pienimuotoisille konserteille ja tapahtumille.

Näitä toimintoja on ajateltu siirrettäväksi kaupungintalon aulatilaan. Tosiasiassa kaupungintalon aulaa olisi mahdotonta käyttää yhtä monimuotoisesti – eikä tilakaan ole yhtä upea.

Kaupunkilaisten päivittäin ilmaisessa käytössä olevat kauniit tilakokonaisuudet ovat kortilla, varsinkin keskustassa.

Ravintolahanke on vielä selvitysasteella, eikä mitään päätöksiä ole tehty. Pelkona kuitenkin on, että päätökset näiden arvokortteleiden kehittämisestä tehdään hiljaisuudessa kaupunkilaisten selän takana, tätä varten perustetun erillisen yhtiön sisäisissä keskusteluissa. Älkäämme luopuko Jugendsalista ilman vastarintaa!

TIINA HARPF
toimittaja (sit)

TIIA AARNIPUU
valtuustoryhmän puheenjohtaja (vas)
Helsinki

EVVK?

Otin eilen vastaan uuden haasteen. Minut valittiin Helsingin vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Edellinen puheenjohtaja Sirpa Puhakka joutui jättämään tehtävän, kun aloitti työnsä puoluesihteerinä. Yritän olla tehtävän arvoinen ja oppia nopeasti. Valtuustokauttahan on nyt jäljellä enää runsas vuosi, joten puheenjohtaja-aikaani leimaavat varmasti ihan jonkin verran tulevat kunnallisvaalit. Sitä ennen ehtii kuitenkin tapahtua paljon, seuraavaksi ensi vuoden budjettineuvottelut.

Hesarissa kirjoitettiin eilen siitä, miten huonosti helsinkiläiset tuntevat kunnallispolitiikkaa. Toimittaja oli kysellyt sadalta vastaantulijalta ympäri kaupunkia muun muassa kunnallispoliitikkojen nimiä. Minusta on yhdentekevää, tunteeko kuntalainen nimeltä yhden vai viisikymmentä valtuutettua tai tunnistaako hän kuvasta Suvi Rihtniemen. Tärkeää olisi, että jokainen kuntalainen tuntisi jonkun kuntansa poliitikoista ja kokisi, että tähän voi aina tarvittaessa olla yhteydessä.

Kunnallispolitiikan rakenteiden huonossa tuntemisessa ei ole kysymys siitä, että “ihmisiä ei vain kiinnosta”, niin kuin eilinen hesarin juttu tuntui viestivän. Kuntatasolla tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan kuntalaisten arkeen ja elämän edellytyksiin. Julkista liikennettä, kaupunkiympäristöä, kirjastoja, terveydenhoitoa, kouluja jne. koskevat asiat kyllä kiinnostavat ihmisiä. Toinen asia on, miten isona annetaan ammottaa sen kuilun, joka nyt tuntuu yksittäisen ihmisen ja päätöksiä tekevien tahojen välillä – tai arkisen todellisuuden ja politiikan toimintatapojen välillä. Kysymys on demokratiasta, ja sen toimivuus on meidän kaikkien vastuulla.

Eilen oli kesän jälkeen ensimmäinen valtuuston kokous. Ennen varsinaista kokousta keskustelimme parin tunnin ajan energiapolitiikasta ja Helsingin Energiasta erikseen valtuutettuja varten järjestetyssä seminaarissa. Keskustelu oli minusta hyvää ja monipuolista, vaikka olinkin pettynyt siihen, ettei alustajien joukkoon ollut kelpuutettu yhtään ympäristöjärjestöjen edustajaa. Tässäkin tilaisuudessa valtuusto keskusteli aiheesta, jonka uskon kiinnostavan helsinkiläisiä aika laajasti ja eri näkökulmista. Yhdelle kysymys on ehkä vain riittävän energiansaannin varmistamisesta, toiselle siitä, millaisen vastuun Helsinki kantaa nimenomaan energian säästämisestä ja energiatehokkuuden lisäämisestä. Helsinki on myös osaltaan mukana kehittämässä uutta teknologiaa uusiutuvien energiamuotojen käyttöä varten. Ilmastonmuutoksen torjumisen luulisi jo kiinnostavan jollain tasolla ihan jokaista ihmistä. Sekin on myös kunnallispolitiikkaa.

Sirpasta puoluesihteeri, avioliittolaista sukupuolineutraali :)

Huh, kokous ohi. Voin vain kuvitella, miten väsyneitä puoluetoimiston työntekijät ovat, kun itsekin nukahdin sohvaan melkein heti kotiin päästyäni, vaikken edes kukkunut iltoja tai työskennellyt öitä.

Saimme tänään valittua vasemmistoliitolle uuden puoluesihteerin. Uskon, että Sirpa Puhakka tekee oikein hyvää puolueelle, sen toimintatavoille ja myös sen imagolle. Ihanaa, Sirpa!

Kokous sai valmiiksi myös poliittisen tavoiteohjelman vuosille 2007—2010. Siitäkin olen iloinen. Vasemmistoliiton tavoitteena on nyt muun muassa, että ydinvoimasta ja fossiilisista polttoaineista luovutaan asteittain, avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi, sivariaika lyhennetään kuuteen kuukauteen ja Turkki otetaan EU:n jäseneksi kun se täyttää jäsenyysehdot. Puolue korostaa myös esimerkiksi ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tärkeyttä sekä naisten aseman parantamisen merkitystä kehitysmaiden köyhyyden vähentämisessä.

Ei ollenkaan pöllömpi paperi siis! Jos koko eduskuntaryhmä toimii reilusti näiden tavoitteiden ja arvojen mukaisesti, on ehkä toivoa, että myös suuren yleisön kuva puolueesta muuttuu tulevina vuosina raikkaammaksi.

Kannanottoluonnoksista kokous uskalsi hyväksyä vain kuntia ja sosiaaliturvaa koskevat. Erittäin hyvä luonnos EU:n perusoikeuskirjan merkityksestä sai osan hyppimään seinille, ja kannanotto päätettiin lähettää puoluehallitukselle edelleen käsiteltäväksi. Luulen, että osa ihmisistä kyllä sekoitti mielessään sanat ”perusoikeuskirja” ja ”perustuslaki” ja reagoi tunteella… Toivottavasti uusi puoluehallitus ottaa paperin käsittelyynsä jo ensi viikolla ja näkee metsän puilta.

Puoluekokoustunnelmia

Olen viettänyt eilisen ja tämän päivän – ja vietän vielä huomisen aamupäivän – vasemmistoliiton puoluekokouksessa Helsingin Kulttuuritalolla. Pääsääntöisesti minulla on ollut kokouksesta hyvä mieli, vaikka tänään kokouskäytäntöjen kanssa oli kyllä joitain aika noloja hämminkitilanteita. Olen myös nauttinut siitä, että kokouspaikka on kävelymatkan päässä kotoani. Ja tietenkin on ollut tosi mukavaa tavata tuttuja muualta Suomesta.

Eilen alustin itse uskontotieteilijänä yhdessä kokouksen pienoisseminaareista, joka oli otsikoitu “Ei ainoastaan leivästä”. Siinä käsiteltiin moniäänisesti ja väljästi mm. taiteen ja politiikan sekä ruumiin ja sielun välisiä suhteita. Minun jälkeeni alusti valloittavalla tavalla teatteritieteilijä ja kirjailija Helena Kallio, jonka romaanin “Ennen kuin sielu puutuu” päätin hakea kirjastosta käsiini.

Tänään työstin puoluekokouksen kannanottoluonnoksia erillisessä valiokunnassa. Ehdimme päivän aikana kokoustaa moneen kertaan muun muassa kunnallisten palveluiden ja ihmisarvoisen sosiaaliturvan merkeissä. Kokous päättää kannanotoistaan huomenna. Tänään saatiin hyväksyttyä puolueelle uusi periaateohjelma, jossa on minusta paljon hyvää. Kaikkein tärkeintä periaateohjelmassa on kuitenkin sen synnyttänyt prosessi ja siihen sisältyvä ponsi ohjelmatyön jatkamisesta.