Lihasta ja sen heikkoudesta (Viikkolehti 22.10.)

Kadehdin lihansyöjiä. Kammoan ajatusta muiden nisäkkäiden syömisestä niin paljon, etten ole tehnyt sitä pariinkymmeneen vuoteen. Jos minun pitäisi nyt kirjoittaa Ystäväni-kirjaan pahimmat pelkoni, yksi olisi ehdottomasti se, että juuttuisin viikoksi hissiin nuorten rahoitusalan ammattilaisten kanssa ja meillä olisi syötävänä ainoastaan karjalanpaistia.

Eniten kadehdin sellaisia lihansyöjiä, jotka ovat vierailleet broilerikanalassa tai teurastamolla ja tiedostavat joka aterialla, mitä syövät. Se osoittaa käsittämätöntä itsekuria ja hämmästyttävää toleranssia elämän sietämättömiä ristiriitaisuuksia kohtaan. En usko, että saavuttaisin samaa edes vuosien terapian avulla.

Kateuteni lähentelee ihailua. Tehotuotantoelämän läpikäyneiden nisäkkäiden syöminen vaikuttaa sivusta katsottuna niin monimutkaiselta filosofiselta prosessilta, että haluaisin itsekin pystyä johonkin vastaavaan.

Toisaalta myös pienimuotoinen ja mahdollisimman luonnonmukainen lihakarjan kasvatus saa tajuntani räjähtämään, koska tiedän monien ihmisten aidosti kiintyvän jokaiseen pihallaan tepastelevaan lammasyksilöön – ja silti pystyvän tappamaan ne.

Lihan syömisen ajatus sijaitsee aivoissani samassa eettisten kompromissien lokerossa kuin vakaumuksellisesti yksiavioisuuteen sitoutuneiden ja puolisoaan syvästi rakastavien ihmisen syrjähypyt. Mahdollista, mutta edellyttää ehkä jollakin tavalla muuntunutta tietoisuuden tilaa.

Kateuteni ei ole pelkästään teoreettista tai ironista, vaan realisoituu aidoimmilleen ravintoloissa, varsinkin ulkomaanmatkoilla. Harmittaa, kun vaihtoehtoja on niin vähän, vaikken ole edes vegaani. Olisi hauskaa maistella ruokia pöytäseurueen kesken ristiin, mutta muiden annokset rakentuvat nisäkkään palasten ympärille.

Tiedostan kulkeneeni siitä, missä aita on ollut matalin: lihan pudottaminen ruokavaliosta oli äärettömän paljon helpompaa kuin lihan syömisen jatkaminen. Karjalanpaistia olin inhonnut aina, mutta ratkaiseva käänne oli se, kun aloin hahmottaa paitsi tuotantoeläinten ”elämää” myös lihateollisuuden vaikutuksia maailman nälkäongelmaan ja ympäristön tilaan.

En ajattele, että syömiseni vaikuttaisi erityisen myönteisesti maailman nälkäongelmaan tai ympäristön tilaan, enkä pidä itseäni erityisen suurena eläinten ystävänä. Ruokavalioni ei ole eettisesti aukottoman looginen kokonaisuus eivätkä lapseni ole kasvissyöjiä. Yleensä en myöskään ihmettele ääneen lihansyöjien valintaa. Minä vain en syö lihaa, koska en pysty.

Haaveita ja hajuja (KU 19.2.)

Ystäväni ilmoitti rakentavansa ensi kesänä kanalan meidän takapihallemme. Hän kertoi miten ihanaa oli pienenä poikana hakea tuoreita lämpimiä munia mummon kanalasta. Itse olen aina haaveillut kutuista. Kanoista minulla ei ole lapsuusmuistoja, mutta naapurin kuttua sain jopa kokeilla lypsää. En tiedä sietäisikö laktoosi-intolerantikon vatsani kutunjuustoa, mutta olisipa hienoa tehdä sitä omien kuttujen maidosta.

Aikuisten oikeasti tämä on tietenkin lapsellista hippifiilistelyä. Eivät normaalit ihmiset hanki kanoja tai kuttuja. Normaalit ihmiset ostavat ruokansa kaupasta ja jättävät kotieläinten hoitamisen ammattilaisille.

Luin jostain, että elintarviketeollisuutta käsittelevä Robert Kennerin Food, Inc on vahva ennakkosuosikki parhaan dokumenttielokuvan Oscarin saajaksi. Pieni juttu, mutta ilahduttaa minua. Fantasioin salaa jatko-osasta, jossa leegio ajattelemattomia lihansyöjä-kulinaristeja havahtuu koomasta ja tajuaa ettei kysymys olekaan ikävistä yksittäistapauksista vaan systeemistä joka lemuaa.

Todellisuuden hahmottaminen on raskasta ja monimutkaista, silmien sulkeminen helppoa ja houkuttelevaa. Eikä ongelma rajoitu elintarviketeollisuuteen tai lihanjalostukseen (jotka jo sanoina kuvaavat millaisessa maailmassa suostumme elämään). Tieto lisää tuskaa, ajattelemattomuus tyytyväisyyttä.

16-vuotias esikoiseni haaveilee yksinkertaisesta maailmasta jossa olisi helpompi tehdä eettisiä valintoja – ihan kuin minäkin samanikäisenä. Mitä pitäisi vastata kun hän kysyy, miten näin mönkään menneessä systeemissä voi elää järkevästi? ”Ei hätää, kyllä sinäkin tähän totut ja vähitellen moraalisi alkaa joustaa kuin itsestään?”

Haluaisin olla lapsilleni elävä esimerkki siitä että myös pienten valintojen tekeminen kannattaa. Silloinkin kun omilla teoilla ei tunnu olevan vaikutusta laajempaan kuvioon, ne mahdollistavat mielekkään elämän, ovat keidas kaaoksen keskellä. Olen mieluummin lapsellinen kuin liian normaali.

Luuletko Sami että kanala mahtuisi tuohon porkkamaan viereen?

Helppoa

Yle uutisoi tänään meidänkin lähikaupan uutuudesta: muovipussien keräyspisteestä. Pullonpalautuksen yhteyteen perustettuun pisteeseen jätetyistä pusseista tehdään uusiomuovia. Hieno juttu. Uutisesta saa kuitenkin vaikutelman, että tämä kierrätyksen tehostaminen on Suomen vaihtoehto muovikassien käytön rajoittamiselle tai kieltämiselle, jota monissa muissa maissa mietitään tai on jo toteutettu.

Jätteiden lajittelu ja kierrättäminen on tietenkin äärettömän tärkeää. Kaatopaikoille kertyy kaiken aikaa valtava määrä sellaista tavaraa, jota voisi vielä käyttää tai josta voisi tehdä uutta. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin vaikuttaa jätteiden määrään ennalta: vähentää turhien tuotteiden tuottamista. Muovipussi jos mikä on loistava esimerkki turhasta tuotteesta. Niiden menekissä on kysymys siitä, että niitä on tarjolla ja ne koetaan helpoksi vaihtoehdoksi.

Kuinka moni ihminen tosiasiassa pitää liian vaikeana ajatuksena kantaa repussaan tai takkinsa taskussa kankaasta ommeltua kestokassia? Sellainen ei välttämättä vie tilaa enempää kuin pieni rahakukkaro. Jos tällaistakin elämäntapamuutosta pidetään suomalaisille liian hankalana, miten me voimme ikinä selviä suuremmista haasteista? Muovipussittomuus yksin ei tietenkään pelasta maailmaa, mutta on itseään suurempi esimerkki valinnoista, joita voi ja pitää tehdä.

Muovipussien lisäksi toivoisin tänä aamuna nopeasti kiellettävien asioiden listalle myös muun muassa tupakkaa, hehkulamppuja ja palmuöljyllä höystettyjä perunalastuja. Käsi ylös, kenellä pitäisi olla subjektiivinen oikeus näihin?

Se pieni ero

Ylen Uutiset julkisti tänään tuloksia kyselystä, jolla selvitettiin suomalaisten näkemyksiä ilmastonmuutoksen torjumisen keinoista. Oli ilahduttavaa lukea, että suurin osa suomalaisista on valmiita tekemään ainakin jonkinlaisia uhrauksia tulevaisuuden hyväksi. Ehkä kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin se, miten erilaisia vastauksia eri sukupuolta olevilta suomalaisilta saatiin.

Lähes puolet kyselyyn vastanneista miehistä, 45 prosenttia, oli valmis rakentamaan niin paljon ydinvoimaa ettei Suomi tarvitsisi enää lainkaan kivihiiltä, vaikka ydinjätteen loppusijoitusongelmia ei ole ratkaistu ja ydinvoiman lisäkäyttö vaatisi vapaiden vesistöjen valjastamista säätövoimaksi. Naisista näin ajatteli vain noin kymmenen prosenttia.

Melkein yhtä suuri sukupuoliero näkyi koskien suojelussa: miehistä 40 prosenttia mutta naisista vain 18 prosenttia rakentaisi vesivoimaloita ja säännöstelyaltaita siitä huolimatta, että luontoarvot kärsisivät.

Miessukupuoli näyttäisi siis olevan aika merkittävä uhka ympäristölle. Mutta mistä kaikesta tällaiset sukupuolierot oikein syntyvät? Ja millä keinoilla saisimme suomalaiset miehet löytämään sisäisen feminiinisyytensä ainakin aina siksi hetkeksi kun he tekevät äänestyspäätöksiä? Se kun olisi ilmeisesti vastuullisen ympäristöpolitiikan tekemisen kannalta iso asia.

Hyvä Matti!

Keskiviikon hesarissa oli harvinaisen hyvä mielipidekirjoitus, pääministeri Vanhasen kommentti Helsingin uuden energiapoliittisen selonteon uutisoinnista. Selonteko tulee valtuuston käsittelyyn parin viikon päästä. En ole kovin usein intohimoisesti samaa mieltä Vanhasen kanssa, enkä myöskään usein ihaile hänen retorisia kykyjään. Tämä oli virkistävä poikkeus. Myös Luonnonsuojeluliitto on ehtinyt kiittää Vanhasen aloitteellisuutta, ja syystä.

Vanhasen kritiikki kohdistuu siihen, että selonteossa oltaisiin yllättäen pitämässä kiinni kivihiileen perustuvasta energiatuotannosta, vaikka aiemmissa linjauksissa hiilestä on oltu vähitellen luopumassa. Kotikaupunkimme haluaisi siis yhdellä kädellä profiloitua entistä ympäristöystävällisemmäksi kaupungiksi, kun samaan aikaan toinen käsi toivoisi energiayhtiöltä mahdollisimman paljon voittoja. Ilmastonmuutoksen torjuminen on mukava ”painopistealue” siellä ja täällä, mutta toisaalta pidetään ensiarvoisen tärkeänä, että kaupunkilaisille on tarjolla mahdollisimman halpaa sähköä. Energian kulutuksen vähentäminen hukkuu rivien väliin lähes kokonaan. Tosiasia kuitenkin on, että ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii panostamista energian säästämiseen ja uusiutuviin energiamuotoihin. Muu on sanahelinää.

Niin kuin Vanhanenkin toteaa, fossiilisista luopuminen toki maksaa, mutta se on silti tehtävä. Luonnonsuojeluliitto vetoaa kannanotossaan, että Helsinki ei jäisi ilmastopolitiikan vapaamatkustajaksi. Mikä on sinulle tärkeämpää: halpa sähkö vai esimerkiksi se, että lapsesi tai lapsenlapsesi eivät joudu todistamaan maailmanloppua?

Sademetsää kumoon ruokakaupassa

Öljypalmu ja sen viljelyyn liittyvät ongelmat nousivat suomalaisten tietoisuuteen jokin aika sitten biopolttoainekeskustelujen mukana. Meille on kerrottu, että öljypalmua viljellään päiväntasaajan tuntumassa, trooppisten sademetsien ilmastovyöhykkeellä. Tiedämme, että plantaasien tieltä on hakattu valtava määrä sademetsää ja että tällainen viljely kiihdyttää ilmastonmuutosta ja uhkaa monia eläinlajeja sukupuutolla. Sen sijaan ainakaan minua ei ole muistutettu siitä, että osallistun palmuöljyn kysynnän kasvattamiseen myös ruokakaupassa. Valtaosa, 80 prosenttia, maailman palmuöljytuotannosta käytetään elintarviketeollisuudessa.

Luin asiasta viime viikolla tuoreesta raportista suomalaisen elintarvikesektorin palmuöljyn käytöstä ja sen ympäristövaikutuksista. WWF selvitti raporttia varten elintarvikevalmistajien palmuöljyn käyttöä ja muun muassa ympäristövastuupolitiikkaa. Tulokset ovat monella tavalla mykistäviä. Muun muassa lähes kaikki valmisruoat, levitteet, paistettavat pakasteet ja pikkuleivät sisältävät palmuöljyä. Vain yhdessä vastanneista yhtiöistä tiedettiin tarkkaan, missä heidän ostamansa öljy oli tuotettu. Alle kolmannes yhtiöistä oli tiedustellut palmuöljyn toimittajaltaan tuotannon ympäristövaikutuksia tai työntekijöiden työolosuhteita. Yli puolet ei nähnyt mitään syytä, miksi heidän tulisi osallistua alan ympäristövastuullisuuden kehittämiseen.

Siis lisää pohdittavaa margariinihyllylle ja pakastealtaalle.

Helsingin talousarvio

Kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa käydyt keskustelut eivät näytä ylittäneen uutiskynnyksiä, harmi kyllä. Minusta oli esimerkiksi mukava huomata, että muutamassa muussakin ryhmäpuheenvuorossa kiinnitettiin huomiota joihinkin budjetin valmistelun älyttömyyksiin, kuten siihen, että viime vaiheessa "neuvotellaan" sellaisista asioista kuin päivähoidon arvioitua suuremmat lisämäärärahat. Jos lapsia on enemmän kuin on ennustettu, pitäisi summaa korottaa pohjaesitykseen automaattisesti, eikä leikkiä poliittisia neuvotteluja.

Oma keskiviikon puheenvuoroni löytyy täältä.

Tappaja

Yle uutisoi tänään Euroopan ympäristöviraston tuoreen raportin pohjalta, että ilmansaasteet ja huono ilmanlaatu tappavat enemmän eurooppalaisia kuin liikenneonnettomuudet.

Jos ympäristön tila sinänsä ei saa ihmisiä ottamaan vakavasti esimerkiksi yksityisautoilun vähentämistä kaupungeissa, luulisi tämän saavan. On käsittämätöntä, että monet vastustavat vaikkapa ruuhkamaksukokeiluja kertomalla, miten kohtuutonta olisi sillä tavalla rokottaa pienituloisia ihmisiä, joiden täytyy työnsä takia liikkua autolla. Jotkut asiat kerta kaikkiaan on mahdollista laittaa mustavalkoisesti tärkeysjärjestykseen: oikeus elämään on listan kärjessä. Myös oikeus toimeentuloon tulee vasta sen jälkeen.

Oikeus elämään tarkoittaa sekä kaupungin keskustassa pyöräilevien ja kävelevien ihmisten elämää että jokaisen yksityisautoilijan omaa elämää. Lisäksi oikeus elämään koskee pakoputkien korkeudella liikkuvia lapsia ja vielä syntymättömiä sukupolvia.

EVVK?

Otin eilen vastaan uuden haasteen. Minut valittiin Helsingin vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Edellinen puheenjohtaja Sirpa Puhakka joutui jättämään tehtävän, kun aloitti työnsä puoluesihteerinä. Yritän olla tehtävän arvoinen ja oppia nopeasti. Valtuustokauttahan on nyt jäljellä enää runsas vuosi, joten puheenjohtaja-aikaani leimaavat varmasti ihan jonkin verran tulevat kunnallisvaalit. Sitä ennen ehtii kuitenkin tapahtua paljon, seuraavaksi ensi vuoden budjettineuvottelut.

Hesarissa kirjoitettiin eilen siitä, miten huonosti helsinkiläiset tuntevat kunnallispolitiikkaa. Toimittaja oli kysellyt sadalta vastaantulijalta ympäri kaupunkia muun muassa kunnallispoliitikkojen nimiä. Minusta on yhdentekevää, tunteeko kuntalainen nimeltä yhden vai viisikymmentä valtuutettua tai tunnistaako hän kuvasta Suvi Rihtniemen. Tärkeää olisi, että jokainen kuntalainen tuntisi jonkun kuntansa poliitikoista ja kokisi, että tähän voi aina tarvittaessa olla yhteydessä.

Kunnallispolitiikan rakenteiden huonossa tuntemisessa ei ole kysymys siitä, että “ihmisiä ei vain kiinnosta”, niin kuin eilinen hesarin juttu tuntui viestivän. Kuntatasolla tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan kuntalaisten arkeen ja elämän edellytyksiin. Julkista liikennettä, kaupunkiympäristöä, kirjastoja, terveydenhoitoa, kouluja jne. koskevat asiat kyllä kiinnostavat ihmisiä. Toinen asia on, miten isona annetaan ammottaa sen kuilun, joka nyt tuntuu yksittäisen ihmisen ja päätöksiä tekevien tahojen välillä – tai arkisen todellisuuden ja politiikan toimintatapojen välillä. Kysymys on demokratiasta, ja sen toimivuus on meidän kaikkien vastuulla.

Eilen oli kesän jälkeen ensimmäinen valtuuston kokous. Ennen varsinaista kokousta keskustelimme parin tunnin ajan energiapolitiikasta ja Helsingin Energiasta erikseen valtuutettuja varten järjestetyssä seminaarissa. Keskustelu oli minusta hyvää ja monipuolista, vaikka olinkin pettynyt siihen, ettei alustajien joukkoon ollut kelpuutettu yhtään ympäristöjärjestöjen edustajaa. Tässäkin tilaisuudessa valtuusto keskusteli aiheesta, jonka uskon kiinnostavan helsinkiläisiä aika laajasti ja eri näkökulmista. Yhdelle kysymys on ehkä vain riittävän energiansaannin varmistamisesta, toiselle siitä, millaisen vastuun Helsinki kantaa nimenomaan energian säästämisestä ja energiatehokkuuden lisäämisestä. Helsinki on myös osaltaan mukana kehittämässä uutta teknologiaa uusiutuvien energiamuotojen käyttöä varten. Ilmastonmuutoksen torjumisen luulisi jo kiinnostavan jollain tasolla ihan jokaista ihmistä. Sekin on myös kunnallispolitiikkaa.

Päästövähennysten kustannukset Pohjoismaissa

Yle uutisoi tänään Pohjoismaiden ministerineuvoston tilaamasta raportista, jossa on arvioitu kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä Pohjoismaille koituvia kustannuksia. Raportin mukaan päästöjen vähentäminen 60 prosentilla vuoteen 2050 mennessä maksaisi noin 11 miljardia euroa. Tämä on noin prosentti Pohjoismaiden BKT:sta.

Raportin laskelmat on tiedotteen mukaan tehty varsin varovaisesti eikä niissä ole huomioitu mahdollisia tulevia esimerkiksi energiansäästöön liittyviä innovaatioita.

En ole vielä ehtinyt tutustua raporttiin tarkemmin enkä tiedä, millaista kritiikkiä sitä kohtaan saatetaan esittää. Siitä huolimatta: prosentti. Paljonko sinä olisit valmis maksamaan ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä?

Eilinen valtuusto

Eilinen kaupunginvaltuuston kokous oli viimeinen ennen kesälomia. Siihen oli kerätty kaikki jäljellä olevat käsittelyä vaativat asiat (muun muassa tarkastuskertomus, kouluverkkotarkistus ja I. C. Björklundin seuraajan valinta) ja kokous kesti yli kahdeksan tuntia. Onneksi aloitimme jo kahdelta, niin ei tarvinnut viettää kaupungintalolla koko yötä. Siitä huolimatta valtuutetuilta alkoi loppupuolella olla veto poissa, mikä oli tosi harmillista listan viimeisen asian kannalta: olisi ollut tärkeää saada aikaan keskustelua myös kaupungin vuosittaisesta ympäristöraportista.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri totesi esittelypuheenvuorossaan hyvin, että ympäristökysymyksissä eletään murrosvaihetta, eikä kansainvälisten vertailujen kärkitiloja voida enää pitää menneillä ansioilla. Kasvihuonepäästöjen vähentäminen vaatii todella huomattavia toimenpiteitä muun muassa liikenteeseen liittyen.

Helsinki ei voi tuudittautua Jokeri-linjan, länsimetron ja hyvän asiakastyytyväisyyden varaan, kun samaan aikaan joukkoliikenteen matkustajamäärät laskevat vuosi vuodelta ja henkilöautojen ja niillä tehtyjen matkojen määrät kasvavat jatkuvasti.

Jos ilmastonmuutos tuntuu joillekin valtuutetuille vielä liian kaukaiselta tai suurelta haasteelta – niin kuin saattoi tulkita valtuutettu Saukkosen puheenvuorosta – voi asiaa katsoa myös kaupunkilaisten terveyden ja turvallisuuden näkökulmasta. Kasvihuonekaasujen lisäksi liikennemäärien kasvu kasvattaa koko ajan myös melulle ja katupölylle altistuvien asukkaiden määrää.

Sirpasta puoluesihteeri, avioliittolaista sukupuolineutraali :)

Huh, kokous ohi. Voin vain kuvitella, miten väsyneitä puoluetoimiston työntekijät ovat, kun itsekin nukahdin sohvaan melkein heti kotiin päästyäni, vaikken edes kukkunut iltoja tai työskennellyt öitä.

Saimme tänään valittua vasemmistoliitolle uuden puoluesihteerin. Uskon, että Sirpa Puhakka tekee oikein hyvää puolueelle, sen toimintatavoille ja myös sen imagolle. Ihanaa, Sirpa!

Kokous sai valmiiksi myös poliittisen tavoiteohjelman vuosille 2007—2010. Siitäkin olen iloinen. Vasemmistoliiton tavoitteena on nyt muun muassa, että ydinvoimasta ja fossiilisista polttoaineista luovutaan asteittain, avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi, sivariaika lyhennetään kuuteen kuukauteen ja Turkki otetaan EU:n jäseneksi kun se täyttää jäsenyysehdot. Puolue korostaa myös esimerkiksi ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tärkeyttä sekä naisten aseman parantamisen merkitystä kehitysmaiden köyhyyden vähentämisessä.

Ei ollenkaan pöllömpi paperi siis! Jos koko eduskuntaryhmä toimii reilusti näiden tavoitteiden ja arvojen mukaisesti, on ehkä toivoa, että myös suuren yleisön kuva puolueesta muuttuu tulevina vuosina raikkaammaksi.

Kannanottoluonnoksista kokous uskalsi hyväksyä vain kuntia ja sosiaaliturvaa koskevat. Erittäin hyvä luonnos EU:n perusoikeuskirjan merkityksestä sai osan hyppimään seinille, ja kannanotto päätettiin lähettää puoluehallitukselle edelleen käsiteltäväksi. Luulen, että osa ihmisistä kyllä sekoitti mielessään sanat ”perusoikeuskirja” ja ”perustuslaki” ja reagoi tunteella… Toivottavasti uusi puoluehallitus ottaa paperin käsittelyynsä jo ensi viikolla ja näkee metsän puilta.