Huippua! Osta!

Älä osta mitään -päivä on tänä vuonna näkynyt aika hienosti mediassa ja päivän ideasta on keskusteltu ainakin minun silmääni aiempaa enemmän. Tarkoituksenahan on haastaa meidät miettimään ostoskäyttäytymistämme, pohtimaan tekemiämme valintoja ja niiden perusteita, ja tietysti viime kädessä muuttamaan käyttäytymistämme vastuullisemmaksi ja kestävää kehitystä tukevaksi. Äidinsilmäni huomasivat myös, että kampanjan sivuilta löytyy loistavaa materiaalia keskusteluihin teemapäivän ajatuksesta lasten kanssa – ja linkki Voima-lehden toinen toistaan osuvampiin vastamainoksiin.

Vastamainosten joukossa on muun muassa juliste, jonka otsikkona on Masters from Mars. Mainos tuli mieleeni kun luin tänään uutisointia huippuyliopistohanketta ja mielipiteen ilmaisun vapautta koskevista keskusteluista Taikin sisällä. "Huippuyliopiston miehet yrittää kääntää mun pään mutta se ei onnistu koska kuulen korpeimme kuiskintaa", kirjoitti opiskelija seinään, enkä epäile yhtään etteikö hän näin tehdessään olisi kiteyttänyt aika suuren joukon tuntoja. Koulun hallinnon näkökulmasta teksti on ilkivaltaa. Sen sijaan esimerkiksi varadekaani Matti Kuortin tulkinta on, että todellisuudessa kirjoituksessa häiritsee sen kriittinen suhtautuminen huippuyliopistohankkeeseen.

Huippuyliopisto, tai “innovaatioyliopisto”, on vain yksi esimerkki siitä, että hyvä medialukutaito on tarpeen paitsi kaupallisten mainosten myös poliittisten aloitteiden ja argumenttien kohdalla. Näyttää siltä, että tämä on vuosi vuodelta enemmän totta. Varsinkin eräs suuri työväen puolue käyttää politiikassaan sellaisia retorisia keinoja, joiden edessä Aristoteleskin voisi hämmentyä. Pohdin välillä, kumpi tuntuu kammottavammalta: se, että kokoomus tuntuu pitävän kansaa todella yksinkertaisena vai se, että osaan suomalaista sen keinot yhä edelleen näyttävät tepsivän.

"Totuus on tuolla ulkona"

Keskustelimme tänään tukiryhmäni terassitapaamisessa mm. tiedosta ja viestinnästä. Puhe sivusi myös sitä, miten suuri vaikutus medialla on meidän kuvaamme maailmasta. Osa vaikuttamisesta tapahtuu ihan ilmitasolla, esimerkiksi sen kautta, millaiset poliittiset kannat pääsevät esille lehtien pääkirjoituksissa ja mielipideosastoilla. Iso osa on kuitenkin jotain, joka tapahtuu enemmän tai vähemmän piilotasolla. Emme välttämättä huomaa kysyä, miksi tämä asia saa sivutolkulla palstatilaa ja tuo ei ylitä uutiskynnystä ollenkaan, tai kenen valitsemilla sanoilla mitäkin aihetta kulloinkin kuvaillaan. Kieli ei peilaa todellisuutta vaan myös tuottaa todellisuuksia – kieli vaikuttaa siihen, miten me maailmaa ja itseämme katsomme.

Kaikista viestintään, julkiseen keskusteluun tai tiedon ja vallan välisiin suhteisiin liittyvistä ongelmista ei tietenkään voi syyttää mediaa tai edes ns. valtamediaa. Silti pitää ottaa vakavasti se, että Suomessa meidän kuvaamme todellisuudesta hallitsevat pari suurta mediataloa. Niiden haastamiseksi ei varmastikaan ole olemassa yhtä suurta ratkaisua, vaan vaihtoehtoiset viestinnän tavat ovat pieninä palasina maailmalla.

Yksi osa tätä on se kommunikaatio, joka tapahtuu netissä (blogeissa, keskustelupalstoilla, erilaisissa virtuaalisissa verkostoissa jne.). Minä ajattelin, että voisin ruveta käsittelemään MySpace-sivullani vähän kerrallaan vasemmistoliiton uutta hyvää poliittista tavoiteohjelmaa, jonka en usko koskaan saavan palstatilaa esimerkiksi hesarissa. Se ei pelastaisi maailmaa, mutta voisi olla pieni palanen sellaista keskustelua, jota ei ehkä käydä muualla.

P.S. Amnesty-aktivisti Jussi Förbom pitää kiinnostavaa blogia siitä, miten Kiinan ihmisoikeustilanne muuttuu ja mihin suuntaan matkalla kohti Pekingin olympialaisia: blogi.amnesty.fi/peking2008